Kinnulan kunnanjohtajan Juha Urpilaisen nauttima luottamus mitataan tiistaina kokoontuvassa kunnanvaltuuston kokouksessa.
Urpilaisen erottamista tai toisiin tehtäviin siirtämistä on valmistellut valtuuston nimeämä valiokunta.
Kunnanhallitus katsoo valiokunnalle antamassaan lausunnossa, että kunnanjohtajaa kohtaan tunnettu luottamus on tämän vuoden aikana alentunut.
Keskeisinä luottamusta vähentävinä asioina kun-nanhallitus tuo esiin kunnanjohtajan tavan vetää esityksiään pois esityslistalta sen jälkeen kun asioiden keskusteluvaiheessa on ilmennyt, ettei päätösehdotus tulisi kunnanhallituksen päätökseksi.
Lausunnossa Urpilaista arvostellaan yhteistoimintaongelmista luottamushenkilöiden kanssa ja puutteista sisäisen valvonnan toimivuudessa.
Kunnanjohtaja ei ole lausunnon mukaan onnistunut myöskään kunnan velkataakan suhteuttamisessa Kinnulan tapaisen pienen kunnan kantokykyyn.
Kunnanhallituksen näkemyksen mukaan kunnanjohtaja on toiminut elinkeinopolitiikassa aktiivisesti, mutta toiminta on toisaalta johtanut yrittäjien eriarvoiseen kohteluun useissa tapauksissa.
Lausunnossa todetaan, että tämän vuoksi kunta on menettänyt yrityksiä ja kärsinyt imagotappioita.
Lausunnon mukaan kunnanhallituksen tiedossa on, että kunnanjohtaja on vastoin hallintosääntöä luvannut joillekin yrittäjille poikkeuksia vuokrasopimuksen ehtoihin, jonka vuoksi kunta on menettänyt vuokratuloja.
Mikko Ihanti jätti päätökseen eriävän mielipiteen, koska kunnanjohtajan mukaan häntä ei ole asiaa valmisteltaessa kuultu, eikä hänelle ole ilmoitettu, mihin luottamuksen menetys perustuu.