Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Homma, jossa kiilto himmenee

Hakeudu kunnanjohtajaksi, jos haluat tehtävän, jossa ei tunneta työaikaa eikä yksityisyyttä ja jossa saat takuuvarmat haukut, hoidatpa työsi hyvin tai huonosti.

Kinnulassa annettiin maanantai-iltana potkut kunnanjohtaja Juha Urpilaiselle.

Urpilainen löydettiin Kinnulan johtoon ajan tavan mukaan yrityselämän palveluksesta. Johtajan odotettiin tuovan uusia tuulia hallintoon, mutta ennen muuta hankkivan kuntaan uusia yrityksiä ja samalla työpaikkoja.

Ensimmäiset vuodet näyttivät lupaavilta. Kinnula valitsi hoiva-alan yhdeksi painopistealueekseen, ryhtyi aktiivisiin työllistämistoimiin ja houkutteli kuntaan kaukolämpöputkia valmistavan tehtaan.

Kuntayhteistyössä Urpilainen julisti, että Kinnulan yhteistyöalue on 360 astetta. Viesti tulkittiin niin, että kunnalle käy yhteistyö, josta se itse hyötyy. Lähimpien kumppaneiden, pihtiputaalaisten ja viitasaarelaisten, keskuudessa alettiin kuiskutella, että Kinnula napsii rusinat pullista, mutta ei halua osallistua leipomiseen.

Tuloksia syntyi. Kunta tuki elinkeinoelämää myöntämällä lainoja toimintaansa kehittäville ja uusia työntekijöitä palkkaaville yrityksille.

Kinnulaan saatiin hoiva-alan yrittäjiä, putkitehtaalle rakennettiin tilat ja työttömyysluvut laskivat kokonaan uudelle tasolle. Jossain vaiheessa Kinnulan työttömyys kuului maakunnan matalimpiin.

Juha Urpilainen otti viranhaltijapäätöksellä Matti Muukkosen hankkimaan EU-hankerahoja tavanomaisten väylien ulkopuolelta.

Puhuttiin suurista summista ja mm. valtakunnallisen, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tuki- ja koulutuskeskuksen perustamisesta. Suurin edunsaaja taisi olla suurta palkkaa nauttinut Muukkonen.

Valtakunnan medioihin putkahteli juttuja Kinnulasta, kunnasta joka ui vastavirtaan, kykenee tarjoamaan kuntalaisilleen kattavat palvelut muita edullisemmin ja onnistuu voittamaan työttömyyden. Pinta näytti tyyneltä, mutta syvemmällä kuohui. Tuli lama. Suurin toivein perustettu putkitehdas kaatui.

Kunnanhallitus alkoi hylkiä johtajan esityksiä. Valtuusto kyseli työttömyys- ja matkarahoista, samoin yritysten vuokrista ja lainanmaksuista. Tili- ja vastuuvapaus jäi saamatta. Johtajaa arvosteltiin itsevaltaisista otteista.

Kunnallisvaaleista tuli kädenväännön paikka. Osa ehdokkaista lupasi äänestäjille ja julkisestikin tavoittelevansa kunnanjohtajan erottamista. Kohu yltyi ja panokset kovenivat.

Osapuolten tekemisiä setvitään nyt tutkimuspyyntötasolla. Toivottavasti järki voittaa, eikä sopimiseen tarvita oikeutta.

  • J-P Hotanen

    Olen seurannut hieman ’huvittuneena’ tuota Kinnulan menoa, lähinnä Kotiseudun Sanomista. Yllä oleva on taitava tiivistelmä tapahtuneesta.

    Vastaa
  • Elias Itkonen

    Ei se ole tiivistelmä, vaan vajaalliset faktat. Juha Urpilainen osaa kaunopuheet omaksi edukseen ja varmasti osaa puhua myös pikkupitäjien toimittajille oman edun mukaisesti. Mies päällystytti Silkkiperäntien sopivasti päättymään oman pihatien risteykseen. Rakennutti Saarenkylälle mahdottoman infran lomakylää varten, josta myytiin vain yksi tontti ja rakennusvaiheessa menehtyi yksi nuorimies. nyt siellä ”mäellä” palaa valot oravia varten.. Terveisin Kinnulaan muuttanut ulkopaikkakuntalainen..

    Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>