Sumu tihentää Virkasydänmaalla aamun hämärää. Yhden asteen pakkanen on jäädyttänyt lätäköiden pintaan ohuen riitteen ja saa metsäautotien keskelle kuivahtaneen heinikon rapisemaan jaloissa.

— Keli on hyvä, kun vaan ois jäniksiä. Niistä tahtoo olla puute, Pentti Kananen (93) sanoo. Hänellä on metsästyksestä yli kahdeksankymmenen vuoden kokemus. Silti Pentti myöntää, että oppimista on vielä paljon.

— Tämä on koulunkäyntiä iän päivän. Ei niin viisaaks muutu, että vois sannoa, että tästä se tulloo. Nöyränä pittää lähteä.

Jarmo Anttila (63) laittaa tutkapannan innokkaasti vikisevän suomenajokoiransa Ellun kaulaan, vie sen kauemmaksi autosta ja laskee vapaaksi. Ellu juoksentelee tietä edestakaisin, tekee aamutoimensa ja painelee metsään.

Kävellään muutama sata metriä.

— Tässä on kohta soijinalue, Pentti näyttää.
Jäniksen metsästystä edelsi metsälintujen etsintä. Pentin syksyn saalis oli se, minkä sai ampua: kolme teertä ja yksi metso.

— Lintuja on ollut tänä syksynä hyvin, Jarmo Anttila toteaa.

Ajoa ei kuulu. Miehet juttelevat hiljakseen. Puhe siirtyy kuuluun metsämieheen Kalle Närhiin, mutta myös Jarmon isään ja pappaan.

— Neki tais käyvä joskus metällä, Jarmo nauraa.
Kävely jatkuu. Pentti täyttää toukokuussa 94, mutta ei edes hengästy. Metsässä, kalareissuilla ja arkitöissä hankittu kunto on terästä.

— Miten millonki sattuu. Mättäät on metässä kasvanu entistä isommiks ja ojat leventyny.

Jarmo katsoo GPS-vastaanottimesta Ellun reitin ja näkee, että se on runsaan sadan metrin päässä. Päivän aikana ajoista saattaa kertyä useamman kymmenen kilometrin lenkki.
Suunnilleen tunnin päästä aloituksesta Nelostien suunnasta alkaa kuulua ensin harva haukku, joka muuttuu pian jatkuvaksi ulinaksi.

— Nyt minäki kuulen sen, Pentti sanoo.

Miehet hiljenevät ja sijoittuvat jonkin matkan päähän toisistaan. Kumpikin keskittyy seuraamaan, onnistuuko Ellu ajamaan jäniksen sopivalle etäisyydelle.

Tunnelma tiivistyy, kun ajon äänet lähestyvät. Jarmo näkee vilahduksen jäniksestä, mutta ei pääse ampumaan. Jossain vaiheessa Ellun ääni vaimenee ja muuttuu haukuksi. Ensimmäinen ajo ei tuota tulosta.

Autot, seurantalaitteet ja metsäautotiet ovat muuttaneet metsästyksen luonteen. Penttikin lähtee kavereineen metsälle kotipihasta autolla. Passipaikat katsellaan metsäautoteiden varrelta ja koiran menoa seurataan tutkalla.

— Ennen lähettiin rapulta jalan tai talavella suksella. Turusen Eskon kanssa kateltiin monesti mehtoja ja kierrettiin Alavekylän Suursuota. Se kesti päivän. Joskus soatiin ja joskus ei. Kerran kannettiin yhtä jänistä kaks päiveä. Rauvanniemellä oltii yötä.

— Ku oltii vielä poikamiehiä, nii pithän sitä vähä viivytellä ja tehä asiaa, Pentti kertoo.

Pentti nauttii luonnosta ja on aina valmis metsälle.

— Maailman pohinat ei tänne kuulu.