Muistatteko edellisen Päästä vedettyä -kirjoitukseni kolmen viikon takaa? Kerroin, kuinka en ole raaskinut syödä Pihtiputaan Mummo Kaija Aikioniemen leipomaa ruisleipää, kun se on niin kaunis.
Tätä kirjoittaessa limppua on jäljellä vielä neljännes. Olen syönyt leipää harkiten, koska maku tiivistyy leivän kuivuessa. Makuja on monia. Toiset haluaisivat syödä lämpimäisen heti tuoreena. Itse annan ajan kulua. Viimeiset siivut kuivaan rapeiksi naksuiksi.
Kolmas syy Pihtiputaan Mummon leivän riittoisuuteen on tosiasia, että muutkin osaavat tehdä täällä hyvää leipää. Keittönpöydälläni on nyt kolme erilaista pihtiputaalaista ruislimppua. Siinä on kuulkaa melkoinen urakka yhdelle miehelle tuhota ne. Muut meidän perheessä ovat mieltyneet valmiiksi leikattuun leipään.
Jos rakastaa leipää, niin Keski-Suomi on maailman paras paikka asua. Täällä on vaikutteita monista suomalaisista leipäkulttuureista. Pohjoisessa Keski-Suomessa vahvimmin maistuvat idän happamuus ja pohjoisen rieskat. Odotan aikaa kun kauppoihin ilmestyy laskiaisena rasvarieska. Toivottavasti ovat laittaneet siihen riittävästi siankylkeä.
Keskustelin keskisuomalaisesta leipäkulttuurista äänekoskelaisen keittiömestari ja opetusneuvos Martti Lehtisen kanssa. Hän pyysi minua välittämään viestiä, että pihtiputaalaiset kertoisivat leipäjuuriensa ja reseptien tarinoita eteenpäin, ennen kuin ne unohtuvat.
Pihtiputaalaisesta leivästä tulisi olla nykyistä ylpeämpiä ja varmistaa sen makoisa tulevaisuus. Kinnulassakin oli kaupassa oman kylän leipiä. Pihtiputaalla varmin ostopaikka on tietysti Suoramyynti, mutta eksyykö sinne monikaan Nelostien turisti? Suoramyynnin siirtäminen Nelostien varteen ei ole fiksua, koska sitten sinne ei pääse rollaattorilla. Mutta jos Putaan tavaratalon kahvio toteutuu keväällä, voisiko sieltä saada putaalaista leipää?
Mikä on sitten minun mielestäni kaiken parrainta leipää? Kaija Aikioniemen ruisleivän happamuus puhuttelee. Nettihitti ”vaivaamaton leipä” on vastustamaton, koska sen tekeminen on helppoa, terapeuttista ja kuori rapea. Rehellisesti on myönnettävä, että suosikkileipäni tulee isosta tehtaasta. Oululaisen jälkiuunileipä ja Vaasan Ylhäisten leipä ovat klassikoita ja maistuvat kotona lähes kaikille. Jälkkäriä on mainostettu ”kova kuin elämä”. Sen jälkeen muu elo tuntuu pehmeämmältä.
