Vuonna 2007 Kinnulassa vietettiin mustaa joulua. Helsinkiläinen Inka (nimi muutettu) ei ollut kovin innokas muuttaamaan erämaapitäjään. Kinnulaan tullessaan hän kuitenkin ihastui kirkon liepeen uusiin asuntoihin. 77-vuotias Aulis Mikkola pisti parikymmentä vuotta nuoremman naisystävänsä kanssa nimet paperiin rakenteilla olevasta talosta.
Se sijaitsi ”rikkaiden luksusalueella”. Käsirahaa ei tarvittu, koska Auliksella oli rehellisen miehen maine. Olihan hän Kinnulan entisen rovastin Harri Mikkolan poika.
Kinnulasta rakastavaiset ajoivat takaisin kotiinsa Itä-Helsinkiin. Ensin ruokittiin kissat Inkan luona ja sen jälkeen oli saunavuoro Auliksen kodissa.
Vaimonsa menettänyt Aulis oli innoissaan uuden elämän suunnittelusta. Saunan jälkeen hän otti talon pohjapiirrustukset esille. Sen kunniaksi mies avasi pullon itse tekemäänsä marjaviiniä.
Viini jäi maistamatta, kun Aulis huomasi naisensa olevan alakuloinen.
— Inka oli vähäpuheinen. Luulin, että matka oli väsyttänyt hänet, Aulis Mikkola muistelee puhelimessa.
Sen jälkeen Inka sanoi lauseen, joka laukaisi tuntemattomat voimat.
— Kuule Aulis. Me ei mennä kihloihin, Inka oli pudottanut
— Luulin, että se on leikkiä. Eihän tällaista voi tapahtua, Aulis jatkaa puhelimessa.
Aulis sanoo muistavansa elävästi noin puoli tuntia tapahtumia ja mielentiloja. Sitten pimenee lopullisesti.
— Heräsin huoneesta ja radio soi hiljaa. Olenko mää onneton jättänyt keittiö radion päälle?
— Lähdin haparoimaan eteenpäin ja ihmettelin yön pimeyttä. Huomasin, että ovessa on luukku. Luulin että olen putkassa.
Käytävällä ollut radio kuului selvästi selliin, joka sijaitsi Pasilan poliisivankilassa.
— Neljän uutisissa sanottiin, että eräs mieshenkilö on ampunut poikaansa ja kahta sivullista. Sen jälkeen minulle tuli sama kohtaus uudelleen. En muista mitään.
Syyttäjä vaati Mikkolalle yhdeksää vuotta vankeutta. Oikeudenkäyntien ja mielentilatutkimusten jälkeen tuomio lyheni reiluun kahteen vuoteen, josta loput kärsittiin Suomenlinnan avovankilassa.
Traagisen yön tapahtumat eivät ole palanneet mieleen. Oikeudessa häneltä kysyttiin monesti, kaduttiko teko.
— Joka kerta sanoin, että enhän voi katua asiaa, jota en muista. En tunne syyllisyyttä. Minulla ei ole tapahtumista traumoja. Olen voinut puhua niistä avoimesti. Selvä, juttu että olen syyllinen.
Aulis Mikkola sanoo, ettei kukaan ammutuista kanna hänelle kaunaa. Välit poikaan ovat kunnossa ja Inkan kanssa hän keskustelee toisinaan puhelimessa.
— Inka ei suostu kuitenkaan kertomaan, mitä illalla tapahtui ennen ampumista. Vain hän tietää totuuden. Olen kuullut, että Inka olisi huomannut minussa Kinnulassa käynnin jälkeen sellaisia piirteitä, että kihlajaiset täytyi perua.
Vankilakiertue jätti pysyvät jäjet Mikkolaan. Aluksi hän pelkäsi, ettei selviä kiven sisältä elävänä.
— Nykyään joudun tapailemaan sanoja ja olen hermostunut. Minulla oli ennen hyvä muisti, mutta se on huonontunut. Olin tänä talvena kolme viikkoa liikuntakyvyttömänä, kertoo neljän kilometrin kauppakävelylle lähdössä ollut Mikkola.
Ystävät ja sukulaiset ovat auttaneet Mikkolaa kuntoutumisessa.
Ruutiaseita Mikkola ei saa enää omistaa. Se on valtava menetys miehelle, jolle metsästys on rakkain harrastus.
— Opin metsästämään Kinnulassa neljävuotiaana, kun pappilan vuokralainen Kalle Parkkila teki minulle jousen. Nyt ympyrä on sulkeutunut. Saan ampua vain kaupasta ostetulla jousella.
