Martti Koljonen (82) on puhunut vuosikymmenien ajan vetoavasti Pihtiputaan kirkonkylän luontoaarteen Heinäjoen puolesta. Nyt yksi Martin suurista haaveista on toteutumassa, kun luontoreitti valmistuu joen yli ensi syksyyn mennessä.
Asematieltä lähdettäessä lenkille tulee mittaa kuusi kilometriä. Varsinaisen luontoreitin alussa on Martti Koljosen talkooporukan muutamia vuosia aiemmin rakentama pitkospuuosuus Mainnevalla. Sen jatkoksi tulee 90 metrin pituinen ponttonisilta Heinäjoen eteläisen haaran eli Matalajoen yli Jokisaareen.
Saareen tehdään lisää pitkospuita, joita pitkin pääsee Heinäjoen pohjoishaaran yli rakennettavalle sillalle. Sen jälkeen matka jatkuu Rasinahontietä pitkin Reisjärventielle ja takaisin keskustaan. Ruukintielle valmistuu vielä sopivasti kevytväylä ikään kuin luontoreitin päätteeksi.
Pihtiputaan Rotaryklubi tuli kantamaan päävastuun reitin rakentamisesta. Klubin puolesta vetäjäksi lähti Markku Niemelä.
— Olin itse luopunut koko ajatuksesta, ja se olikin kaiken lähtökohta, että rotarit ottivat tämän omakseen. Minä olen enemmän jo seurantapuolella. Savusauna piti lämmittää, että sain rotarit mukaan, ja pikkuisen istuttiin iltaakin siinä, Martti Koljonen naurahtaa.
Heinäjoen luontoreittihankkeen kustannusarvio on 64 000 euroa. Viisari ry:n kautta hankkeeseen saatiin EU-tukea, joka kattaa yhdessä kunnan avustuksen kanssa puolet kustannuksista. Loput kuitataan kone- ja talkootunneilla sekä rotarien keräämällä osuudella, joka on 8 – 9 000 euroa.
Valmista on tultava marraskuuhun mennessä, koska EU-rahoitus loppuu silloin. Markku Niemelä arvioi, että reitin avajaisia päästään pitämään lokakuussa.