Paljon työtä se on teettänyt, mutta lopussa kiitos seisoo: loppiaiselta siirretty Keski-Suomen maakuntaviesti hiihdetään Pihtiputaalla ensi sunnuntaina. Parin viikon päähän sijoitettua toista varapäivää ei tarvita.
— Kyllä me taistellaan tämä läpi nyt. Hiihtoliiton piirissä ovat jo hyväksyneet, että hiihdätte niissä olosuhteissa, mitkä saatte aikaan ja piste, sanoo maakuntaviestin kilpailunjohtaja Martti Kuha.
Talvi on ollut vähälumisin 41 vuoteen. Viestiä ei olisikaan saatu millään järjestettyä, elleivät useat talkoolaiset olisi antaneet kolausapua ja isännät keränneet traktoreillaan lunta latupohjille. Myös työttömät tekivät kallisarvoista talkootyötä Kumppanuushankkeen kautta.
— Alvajärven ja Muurasjärven miehet lupasivat tuoda vielä sata lumikuormaa kymmenellä traktorilla, Kuha kertoo.
Lähtölaukaus pamahtaa Pihtiputaan hiihtostadionilla sunnuntaina kello 12. Laukauksen ampujana saattaa olla kilpailun suojelijana toimiva työministeri Lauri Ihalainen tai hänen varamiehenään kansanedustaja Mauri Pekkarinen.
Martti Kuha pitää erittäin hyvänä, jos viestialueelle tulee 800 – 1 000 ihmistä kilpailijat ja huoltoporukat mukaan lukien. Kuha myöntää, että viestin luonne ja kilpailijoiden hiihtokunto kärsivät siirtelyn aiheuttamasta epävarmuudesta sekä huonosta lumitilanteesta.