Lukijalta Lukijalta

Vastaus kirjoitukseen Kinnulan valituspalat

Kunnan asioiden hoidossa, kuten myös vuokran määrittelyssä, tulee kunnassa pyrkiä noudattamaan tasapuolisuutta ja avoimuutta, sekä rehellisyyttä kaikkia kuntalaisia kohtaan.

Me olemme vastuussa kunnanvaltuustolle, veronmaksajille ja jopa niille kuntaa rakentaneille vanhuksille mihin kunnan varoja käytetään.

Yksipuolinen sivusta tarkastelu usein antaa väärän kuvan asioiden hoidosta. Kirjoittamastasi tapauksessa yrittäjät ovat asiaan syyttömiä ja pahoittelemme asian riepottelua näin julkisuudessa.

Kinnulan kunta oli rakennuttanut aikoinaan väliseinän jakaakseen teollisuushallin kahdelle yritykselle.
Uusi kunnanhallitus aloitti jo kesällä neuvottelut ko. yrityksien kanssa, koska tietoomme tuli että vuokrasopimuksiin merkityt neliömäärät eivät vastanneet käytössä olevaa alaa ja siten vuokrat olivat noin kymmenysosan todellisesta.

Muun muassa lämpökulut molempiin halleihin olivat vuonna 2013 yli 16 000 euroa ja vuokratulot vastaavasti 9 000 euroa.

Neuvottelu herätti närkästystä yrittäjässä, jolla oli toistaiseksi voimassaoleva vuokrasopimus.

Yrittäjä irtisanoi sopimuksen ja muutti naapurikuntaan. Kyseisiin tiloihin olisi ollut tulossa uusi yritys samoilla vuokrausehdoilla.

Vuokraus kariutui koska yhteinen näkemyksemme oli, että tilat vuokrataan seiniä myöten – hallin osa-alueen vuokraus oli jo käytännössä todettu mahdottomaksi ilman uusien väliseinien rakentamista.

Toisen yrityksen vuokrasopimus oli määräaikainen, joka päättyi viime vuoden loppuun. Kunnanhallituksen pohjaesitys perustui pitkältä osin edelliseen vuokrasopimukseen — ainoastaan neliömäärää ja neliöhintaa oli muutettu.

Mielestämme vuokrasopimuksen tulee kattaa ainakin käyttökulut ja siihen tulee avoimesti merkitä todellinen neliömäärä. Sähkö tuli sisältyä tässä tapauksessa vuokraan koska aiemmasta laskutuksesta oli epäselvyyttä.

Lisäksi vuokraan sovellettaisiin 50 %:n alennusta neljän kuukauden ajaksi, jotta vuokramuutos ei aiheuttaisi kohtuuttomia vaikeuksia vuokraajalle. (Yleensä 50 %:n alennusta sovelletaan uusille yrityksille ensimmäisen vuoden ajalle).

Kyseinen hinnoittelu oli hintatasoltaan lähes samaa luokkaa pohjaesityksen kanssa jos sähkökulut laskutettaisiin. Kunnanhallitus hyväksyi kyseisen linjauksen äänestyksen tuloksena.

Kinnulan kunnanhallitus ei ole missään vaiheessa ollut ajamassa yrityksiä pois — päinvastoin.

Kaikista oletuksiin perustuneista moitteistasi huolimatta kunnanhallitus on saanut toimillaan kunnan käyttötalouden kääntymään positiiviseksi ja velkakierteen pysäytettyä, mikä on kunnan itsenäisyyden ja samalla peruspalveluiden säilyvyyden kannalta kunnassamme erittäin tärkeää.
Kiitos tuloksellisesta vuodesta kuuluu myös kunnan viranhaltijoille ja työntekijöille.

Kunnanhallituksen
pj. Manu Toikkanen

Kunnanhallituksen
jäsenet
Jonna Laulumaa
Virpi Piispanen
Arja Rekonen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>