Vuolaat pettymyksen kyyneleet valuivat pelaajien kasvoilta, kun Ploki hävisi toisena vuonna peräkkäin lentopallon A-tyttöjen SM-finaalin. Kuusamon Pallo-Karhut vei kultamitalit erin 2-1 (26-24, 26-28, 15-11).
— Hopea oli se mitä ansaittiin. Ei pystytty pelaamaan parhaalla tasolla. Kyllä meillä kulta oli tavoitteena ja se näkyy tässä reaktiossa, Plokin kapteeni Heta Rissanen tuumasi allapäin.
Sinänsä komeasti saavutettu SM-hopea ei tahtonut millään maistua pihtiputaalaisille, sillä toisin kuin vuosi sitten LP Kangasalaa vastaan, kulta olisi ollut nyt täysin otettavissa.
Ploki eteni loppuotteluun häviämättä yhtään erää finaaliturnauksessa, mutta se saattoi olla myös ansa. Heta Rissanen mietti, vaikuttiko Kuusamo-tappioon se, ettei joukkue ollut joutunut siihen asti ottamaan vastaan tosi pahoja syöttöjä. Pallo-Karhuilta niitä sateli.
— Ensimmäisen kosketuksen laatu petti meidät finaalissa. Emme päässeet pelaamaan ehdottomalla vahvuudellamme eli keskihyökkäyksellä.
Samaa murehti myös Plokin valmentaja Olli Nenonen.
— Eniten harmittaa viisitoista hukattua ensimmäisen kosketuksen palloa. Tuliko se jännityksen kautta vai mistä? Peli olisi voinut olla Plokille 2-0, jos niistä hyökkäyksistä rakennetut pallot olisi saatu edes puoliksi meille. Harjoituksissa tytöt osasivat pitää pallot paremmin kontrollissa.
Nenonen myönsi, että Suomen mestaruuden vei kokonaisvaltaisesti paremmin pelannut joukkue. Omista pelaajistaan hän nosti esille finaalissa huikeaa taistelutahtoa osoittaneen Tiina Räisäsen.
— Puolustuspelissä hävittiin kaverille. Sieltä löytyi vielä taistelua ja Tiina antoi suuntaa siihen, mitä se on, kun kaikki laitetaan peliin. Toinen erä saatiin käännettyä ja kolmannessa erässä oltiin mukana vielä kalkkiviivoilla, mutta sitten muutama ratkaisu kääntyi Kuusamolle.