Lukijalta Lukijalta

Työllisyyden hoidon toimet eivät ole parantaneet työttömien työnhakijoiden tilannetta

Suomessa on pitkäaikaistyöttömiä nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin 2000-luvun aikana. Työllisyyden hoidon toimet eivät ole tällä vaalikaudella parantaneet työttömien työnhakijoiden tilannetta, päinvastoin heidän tilanteensa on kurjistunut ennennäkemättömästi.

Vuodenvaihteen lakimuutokset eivät tuo helpotusta työttömien tilanteeseen, eivätkä myöskään työllistäjän näkökulmasta katsoen.Pitkäaikaistyöttömyyden poisto ei olisi kallis rasti. Tässä tilastotieteilijä Pekka Tiaisen laskelma (8.1.2015 Ilta-Sanomat).

Palkkatukityöllistetty saa palkkaa 10 euroa tunnissa. Vuosikustannus työnantajamaksuineen kaikkineen on noin 26 000 euroa vuodessa. Työllistyessään henkilö menettää työttömyysturvan joka on noin 12 000 euroa. Tämän lisäksi valtio saa lisäeuroja verojen lisäyksenä ja sosiaaliturvamaksuina. Yhteiskunnalle kustannukseksi jää noin 6000 euroa vuodessa / työllistetty.

Samalla henkilön kuukaudessa käteen jäävä euromäärä kaksinkertaistuu noin tuhanteen euroon verrattuna edeltävään aikaan työttömänä.

Työ- ja elinkeinotoimistojen johtajat ovat jo huhtikuussa 2014 (Ilta-Sanomat) todenneet, että TE-toimiston uudistus ei yksinkertaista ja selkeytä toimiston palveluja, vaan pieleen on menty pahasti. Tilanteesta kärsivät eniten heikoimmin työllistyvät henkilöt. Varsinkin työnhakijoiden henkilökohtainen palvelu on ontunut viimevuoden alussa voimaan tulleen TE-uudistuksen jälkeen.

Vuoden 2015 palkkatukiuudistuksen jälkeen eivät tukityöllistämiseen varatut määrärahat kohdennu oikeudenmukaisesti paikkakunnille, joissa on vähän yritystoimintaa. Ahtaat tulkintapäätökset saattavat pitkäaikaistyöttömät ahdinkoon. Selkeät palkkatukiohjeet puuttuvat, kuka on oikeutettu, minkä suuruista ja kuinka pitkälle aikaa tukea voi saada.

Siirtymäkautta ei ole ja tämä vaikeuttaa 2014 vuoden puolella työllistettynä olevan henkilön jatkomahdollisuuksia työllistyä.

Uuden lain mukaan hänen osaamisessaan ei ole puutteita. Karttuuko osaaminen työttömänä ollessa?
Edellä mainittujen uudistusten vuoksi työllistäminen on lähes mahdotonta. Työllistämistukia pitää ohjata yrityksille ja nuorten työllistämiseen, mutta on huomattava alueelliset erot ja mahdollisuudet.

On päivänselvää, että paikkakunnalla, jossa on pienehkö yrityskanta, ei yrityksiin aina ole mahdollista työllistää.
Kansallisilla- ja ESR- ym. hankkeissa on tehty paljon työtä matalan kynnyksen työpaikkojen saamiseksi. Näihin työllistyvät henkilöt ovat tehneet arvokasta työtä yhteiskunnan hyväksi. Nyt tämä toiminta vesitetään ajattelematta siihen satsattuja varoja sekä muiden työllisyyttä hoitavien tahojen työtä.

Työttömyys ei lopu eikä vähene TE-toimistoja sulkemalla, eikä työttömän osaaminen ja taloudellinen tilanne parane työttömänä ollessa. Se ei myöskään kohene kelvottomilla lakiuudistuksilla.

Pihtiputaalla ja Kinnulassa Viitaseudun Kumppanuus ry:n työllistämistoimi on täysin jumissa, koska yhtään palkkatukipäätöstä vuodelle 2015 ei ole saatu.
Olemme yhteistyökumppaneihimme yhteydessä heti, kun asia selkiytyy.

Viitaseudun
Kumppanuus ry

Raija Pekkarinen
Merja Hämäläinen
Orvokki Väliharju

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>