Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Ennakkoon ehtii äänestää vielä tiistaina

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen keskiviikkona. Ennakkoon voi käydä äänestämässä vielä ensi viikon tiistaina.

Ennakkoäänestys on kätevä tapa toimia, jos ei ole varma, pääseekö varsinaisena vaalipäivänä omalle äänestyspaikalleen. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Riittää, että äänestäjä esittää kuvallisen henkilöllisyystodistuksen äänestämisen yhteydessä. Maan rajojen sisäpuolelta löytyy yli 900 ennakkoäänestyspaikkaa, joten kukaan ei voi sanoa, etteikö äänestämiseen ole annettu tarpeeksi mahdollisuuksia.

Monelle ainoa oikea tapa äänestää on lähteä liikkeelle varsinaisena vaalipäivänä. Vaalipäivä on sunnuntai 19. huhtikuuta. On hyvä muistaa, että silloin saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka löytyy postin jakamasta ilmoituskortista. Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat avoinna kello 9 – 20.

Lisätietoa äänestämisestä ja vaaleista saa internetistä osoitteesta www.vaalit.fi. Sivuilta löytyvät myös ennakkoäänestyspaikat.

Suomalaiset ovat naapuriimme Ruotsiin verrattuna laiskoja äänestäjiä. Viime valtiopäivävaaleissa melkein 86 prosenttia ruotsalaisista äänesti. Suomalaisten äänestysprosentti ylitti viime vaaleissa hädin tuskin 70 prosenttia. Eroa oli yli 15 prosenttiyksikköä. Ruotsissa käytössä ovat listavaalit. Toinen ero on siinä, että kaikki vaalit pidetään samanaikaisesti. Meilläkin on syytä miettiä, miten mielenkiinto äänestämiseen saadaan nousuun.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>