Lukijalta Lukijalta

Suomi on poikkeustilassa

Olemme todella poikkeuksellisessa tilanteessa. Valtion velka on lähes 100 miljardia euroa. Viime vuonna se kasvoi noin 6,5 miljardia euroa.

Työttömien määrä riippuu mistä tilastosta katsoo, mutta heitä on joka tapauksessa satojatuhansia. Onneksi meillä on vihdoin hallitus, joka yrittää tehdä jotain asian korjaamiseksi.

Hallitus yritti ensin kahteen kertaan saada yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa aikaan yhteiskuntasopimuksen, joka olisi mahdollisimman tasapuolinen. Tavoitteena oli viiden prosentin tuottavuusloikka. Kaikki muut paitsi SAK olivat valmiita sitoutumaan tähän tavoitteeseen.

Listalla oli mm. lomarahan leikkaus, joka olisi nipistänyt niin suuri- kuin pienituloisen kukkaroa. SAK halusi kuitenkin niin tomerasti puolustaa omiaan, että hylkäsi ehdotuksen toisensa jälkeen.

Niinpä hallitus oli pakotettu toimimaan niillä työkaluilla mitä oli käytettävissä ja päätyi nyt käsillä oleviin leikkauksin.

Sunnuntailisän leikkaus koskee mm. hoitajia ja poliiseja. Tuon mainitun lisän leikkaus vähentää yksittäisen palkansaajan vuosituloja joillain prosenteilla.

Jos lasketaan että palkka pienenee 1000 euroa / vuosi / työntekijä, niin Keski-Suomen keskussairaalan 2 230 hoitotyöntekijällä sairaanhoitopiiri säästää vuodessa 2 230 000 euroa + sivukulut. Kuten tiedämme, leikkaus hyödyttää työnantajaa.

Kuka siis hyötyy? Kyllä. Sinä ja minä, eli veronmaksajat!

Olen samaa mieltä siitä, että leikkaukset eivät kohdistu tasapuolisesti nyt, mutta kun työmarkkinaosapuolet eivät päässeet sopuun, ovat hallituksen keinot rajalliset.

Minun mielestäni pitäisi lisäksi leikata lomarahasta ja julkisen puolen lomaoikeudesta. Nuo leikkaukset tasaisivat säästötaakkaa kaikkiin tuloluokkiin.

Suurituloisen sunnuntailisästä ja lomarahan leikkauksesta, sekä loma-ajan sijaisen kustannusten vähenemisestä saa suuremman säästön, joten leikkauksia olisi mahdollista kompensoida vastaavilla palkankorotuksilla tärkeille matalapalkka-aloille kuten hoitajille.

Valtion tulovero on progressiivinen ja asteikon alapäässä hyvin maltillinen.

Esimerkiksi 16 500 euroa tienaava maksaa valtion tuloveroa 8 euroa, ja 40 300 euroa tienaavakin vain 3 271 euroa. Sen sijaan kunnallisvero on periaatteeltaan tasavero, tosin pienituloinen saa tehdä siitä suuremmat vähennykset.

Pääomatuloja verotetaan 30 000 euroon asti 30 prosenttia ja sen ylittävältä osalta 33 prosenttia. En tiedä mikä on pienituloisuuden raja, mutta vielä yli 40 000 euron vuosituloissa Pihtiputaalla asuva maksaa pienemmän summan veroa ansiotulosta kuin vastaavasta pääomatulosta.

Ajat ovat vaikeat ja asiat ovat monimutkaisia, eikä niihin varmasti ole yhtään helppoa ratkaisua. Varmaa on kuitenkin se, että jos haluamme jättää tuleville sukupolville muutakin kuin velkaa, niin jotain täytyy tehdä!

Nykyinen hallitus ainakin yrittää. Ensimmäiset askeleet on otetu mielestäni oikeaan suuntaan.

Juuso Lahtinen
kunnanvaltuutettu
kokoomus

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>