Uutiset Juha Kivinen

Maitotytöt muuttuivat misseistä asiantuntijoiksi

Muurasjärvi oli mainio paikka aloittaa Maitotyttö Anni Lehtosen kierros Pihtiputaalla, onhan Pihtipudas Keski-Suomen johtava maitopitäjä ja Muurasjärvi tärkeintä tuotantoaluetta.

Maito ja Terveys ry on valinnut Maitotyttöjä vuodesta 1973 lähtien. Vuonna 1997 tuli valituksi myös Maitopoika.

Maitotyttö-ehdokkaita etsittiin aiemmin ilmoituksilla maitotölkeissä ja lehdissä, ja sadoista hakijoista seulottiin finalistit yleisötilaisuuteen, jossa tehtiin lopullinen valinta.

Vuonna 2006 Maitotytön työ muutettiin enemmän maidon ravitsemuksen asiantuntijatyöksi ja häntä alettiin kutsua myös Maitolähettilääksi. Nyt lähettilästä etsitään työpaikkailmoituksella määräaikaiseen työsuhteeseen, joka voi olla pidempikin kuin vuosi.

Muutos tiesi sitä, että Maitotytöllä on oltava myös ravitsemusalan koulutus. Karkkilalainen Anni Lehtonen on valmistunut ravitsemusterapeutiksi Kuopion yliopistosta.

— Tämä oli joskus vähän kuin missikisa, mutta enää ei ainakaan ole kerrottu ulkonäkövaatimuksista, Anni Lehtonen naurahti.

Anni Lehtonen kertoi Muurasjärven oppilaille, että päivän aikana pitäisi nauttia 3-4 lasia maitoa. Juustoviipaleita suositellaan syömään 2-3 päivässä. Maidosta saa D-vitamiinia, kalsiumia ja proteiinia.

— Vatsa tykkää myös piimästä, kun se on hapanta. Siinä on luontaisia maitohappobakteereja. Piimää onkin hyvä juoda vaikka ennen matkalle lähtöä, Anni Lehtonen vinkkasi.

Jogurtit ovat kovin makeita, joten Maitotyttö kehotti oppilaita käyttämään mieluummin maustamatonta jogurttia ja lisäämään siihen marjoja tai hedelmiä.

— Maustettu jogurtti aiheuttaa valtavan verensokerin nousun, mutta se myös lopahtaa nopeasti ja väsymys tulee kesken päivän.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>