Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Toiveena uutta työtä ja toimeentuloa

Uudenvuoden tinoja valettiin uusien työpaikkojen toivossa.

Jonkinlaista valoa työttömyyden tunnelin päässä kajastaa, mutta kyse on vielä pikemmin kynttilälyhdyn väräjävästä liekistä kuin kirkkaasta, energiatehokkaasta ledistä. Työ- ja elinkeinoministeriön käsityksen mukaan työvoiman kysynnän laskun olisi pitänyt päättyä samanaikaisesti vuoden 2015 lopussa ja työvoiman kysynnän kohenevan pikku hiljaa vuoden 2016 edetessä.

Työntekijöille on aiempaa hieman enemmän kysyntää palveluissa, mutta teollisuudessa tilanteen odotetaan synkkenevän edelleen. Rakentamisessa on ilmeisesti saavutettu jonkinlainen pohja, vaikka silläkin rintamalla on vielä hiljaista. Jossain vaiheessa monen kituvuoden aikana patoutuneet paineet purkautuvat, mutta se edellyttää, että yleinen luottamus talouden nousuun vahvistuu.

Yksi käytännön toimi työllisyyden parantamiseksi on kauppojen ja kampaamoliikkeiden aukioloajan vapauttaminen. S-ryhmä ehti jo kertoa, että sen Pihtiputaan myymälän aukiolo jatkuu lauantaina iltayhdeksään. Sunnuntaina ovet avataan aamukymmeneltä ja suljetaan vasta kello 21. Kinnulassakin ostoksille pääsee lauantaina nykyistä myöhempään, kello 21 saakka.
Samalla luovuttiin väärällä tavalla työllistävästä aukioloon liittyvien poikkeuslupien hakemisesta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>