Kinnulan kunnanvaltuustot ovat olleet siitä hauskoja, ettei koskaan tiedä, mitä sieltä tulee – oli listalla mitä hyvänsä. Pihtiputaalla on ollut tylsempää, mutta kyllä sieltäkin joskus tärähtää.
Viimeksi lista näytti siltä, että se on äkkiä nuijittu pöytään, vaan annas olla, kun päästiin muihin asioihin. Kunnanjohtaja ja valtuuston varapuheenjohtaja toivoivat, että kunnan päättäjät eivät mollaisi kuntaa Facebookin Pihtipudas-ryhmässä. Perusteluna oli, että kunta on ryhmän ylläpitäjä, eikä omaa pesää pitäisi liata vaan enemmänkin mainostaa.
Mieliä oli pahoittanut kaksi keskusteluketjua, jotka valtuutettu Marko Tiainen avasi Pihtipudas-ryhmään. Tiainen keskusteli itse asiallisesti ketjuissa, mutta pari muuta ryhmän jäsentä innostui ryöpyttämään kuntaa vähän kuin vanhasta muistista.
Kunnan johto huomasi pian olevansa syytettynä sananvapauden rajoittamisesta. Kunnanjohtaja esitti sen jälkeen kunnanhallitukselle, että kunnan on parempi luopua Pihtipudas-ryhmän ylläpitäjän roolista. Näin tapahtui, ja nyt pöly on jo laskeutunut. Mutta mitä siitä opittiin?
Valtuustohan ei tukkinut kenenkään suuta, koska se ei olisi voinut sitä tehdäkään. Päättäjille esitettin vain toiveita. Suomessa on sananvapaus eikä ennakkosensuuria. Jos puhut törkeyksiä, niistä voidaan haastaa käräjille jälkikäteen.
Varmasti kunnassa huomattiin, kuinka vahva perusoikeus sananvapaus on. Tuskin valtuustossa otetaan näitä asioita ihan heti uudestaan esille edes toivomuspohjalta.
Mutta totta kai luottamusmiehillä ja muillakin kirjoittajilla on vastuunsa. Pysytään asiassa. Nyt tuntui siltä, että jotkut näkevät kunnan toimissa aina pelkkää hyvä veli -verkoston kähmintää.
Loppujen lopuksi kummassakin keskusteluketjussa oli paljon mölyä mutta vähän villoja. Kunta ehti saada kunnolla kuraa niskaansa, vaikka Rupon alueen tonttikauppaan löytyi perusteltu ratkaisu eikä Niemenharjun meluvalliin upoteta tuhkaa.
Oman työni kannalta toivoisin jälleen, ettei puolueettomia toimittajia sotkettaisi näihin kähinöihin. Vuosi sitten Kinnulassa sain kuulla kirjottaneeni täyttä valetta ja nyt olin kuulemma käynyt veljeilemässä herrojen kanssa kokouksen jälkeen.
Pidetään mielessä myös se, että Pihtipudas-ryhmässä on ollut yleensä hyviä ja fiksuja keskusteluja. Jatketaan niitä ja kuunnellaan toisia. Oma mieli voi joskus vaikka muuttua.
Loppuun käykin hyvin pätkä P. Mustapään runosta Relatiivisuuden ylistys. Lehtityön lehtori Eero Savisaari lausui sen meille opiskeluaikana, enkä sieltä paljon muuta enää muistakaan.
”Vaan viisas, hänpä tietää: on sana sana vain – ajatus, aate, tunne, on totta puolittain. Niin laulussa (myös tässä) kuin koko elämässä on kaikki suhteellista ja kaikki lähimain.”
