Päästä vedettyä Krista Kajuutti

Kaikki hamuavat kultaa, mutta miksi?

Oscar-gaalan ylenpalttisuudesta ja pukuloistosta saatiin nauttia viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Hollywoodin vuosittainen palkintogaala välittyi televisiovastaanottimien kautta myös kymmenien tuhansien suomalaisten verkkokalvoille.

Edes suomalalaisten kannalta järjetön lähetysaika ei estänyt myös minua lyöttäytymästä tähän joukkoon. Kerta oli ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen.

En ole ikinä liiemmin välittänyt prameilusta, iltapuvuista tai julkisuuden henkilöistä. Ihmisiä ne kuuluisuudet ja näyttelijätkin ovat. Hollywood-elokuvan ulkopuolella jokainen huippunäyttelijä on käytännössä täysin samanlainen ihminen kuin minä, tosin paksummalla lompakolla varustettuna.

Rahatukuista huolimatta kuitenkin myös he ovat ihmisiä. He iloitsevat, surevat, toivovat ja unelmoivat. Muiden ihmisten tavoin myös parhaan mies- ja naispääosan voittaneet Leonardo DiCaprio ja Brie Larson käyvät vessassa ja omaavat paheita.

Syy tämän vuotisen Oscar-gaalan seuraamiseeni olikin täysin muu kuin tyllihelmat ja palkinnot. Mielestäni oli mielenkiintoista, että yksikään afroamerikkalainen henkilö ei ollut saanut ehdokkuutta 24 eri kategoriassa.

Kyse on kuitenkin Yhdysvalloista, joissa afroamerikkalaiset ovat noin 40 miljoonan ihmisen vähemmistö. Halusin nähdä, oltiinko tätä seikkaa huomioitu itse gaalan järjestelyissä.

Gaalan juontaja Chris Rock tarttuikin syöttiin heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Pitkin gaalaa mustaihoinen Rock esitti kritiikkiä Hollywoodin valkoista valtaa vastaan. Myös monet afroamerikkalaiset näyttelijät olivat tietoisesti jättäneet osallistumatta tämän vuoden palkintogaalaan.

Gaalan suurimman viihdearvon antoivatkin yleisön väkisin väännetyt hymyt ja vaivaantunut kieriskely tuoleissa. Noin 95 prosenttisesti valkoihoinen yleisö ei tiennyt miten suhtautua Rockin huumorilla väritettyyn ja samanaikaisesti vakavaan esitykseen.

Jokaisen tulee saada työstään palkinto ensisijaisesti taitojensa ja saavutustensa perusteella. Varmasti jokainen Oscar-ehdokkuuden saanut oli sen myös ansainnut.

Silti pohdin Oscar-illan jälkeen, miksi afroamerikkalaiset jäivät ilman huomiota? Vastaus löytyy muun muassa mustaihoisille kirjoitetuista rooleista, usein he saavat elokuvissa joko koomikon tai konnan rooliin. Valtaväestön aivoitukset istuvat tiukassa.

Tässä yksi syy, miksi taidan jättää Oscar-gaalan katsomisen muille ensi vuonna.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>