Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Maataloustuottajat marssilla neljännesvuosisadan välein

Helsinki täyttyi edellisen kerran toimeentulostaan huolestuneista maanviljelijöistä syksyllä 1991. Joukossa oli suuri määrä pihtiputaalaisia ja kinnulalaisia. Perjantaina tuottajat täyttävät pääkaupungin samasta syystä.

Neljännesvuosisadan aikana on moni asia muuttunut. Suomi on EU:n jäsen ja markka korvautunut eurolla. Yksi kehityssuunta näyttää pysyvältä. Kannattavan maatalouden harjoittamisesta tulee aina vain vaikeampaa. Paha takaisku olivat EU-maiden Venäjä-pakotteet, joihin naapurin yksi vastaus oli kieltää suomalaisten maataloustuotteiden tuonti. Seurauksena on ollut maidon ja lihan hinnan romahdus, josta myös pohjoisen Keski-Suomen karjatiloilla maksetaan kallista hintaa.

Tuottajien pinna katkesi, kun viime vuoden tilinpäätökset valmistuivat ja moni huomasi tulonsa jääneen kaikkien aikojen surkeimmaksi. Maaseutuviraston Mavin ilmoitus tukien maksatusten viivästymisestä tuli harvinaisen huonoon saumaan. On korkea aika selvittää, mikä Mavissa tökkii. Hallinto vaatii jokaiselta alamaiseltaan pilkuntarkkaa toimintaa, joten sen on itse pystyttävä vähintään samaan.

Mielenosoitus ajoittuu EU:n maatalousministerien kokouksen alle. Vaikka kriisituista löytyisi yksimielisyys, ne ovat vain hetken helpotus. Maatalouden tilanteen korjaaminen vaatii pitkäjänteisempiä toimia.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>