Viihde Juha Kivinen

Pihtiputaalaiset ensi kertaa yläasterockin SM-kisoissa

Syksyllä Pihtiputaan koulujen musiikinopettajana aloittanut Elina Koljonen keksi, että Puttaaltakin voitaisiin osallistua ensi kertaa yläasteikäisten rockin SM-kilpailuihin. Hän oli saanut sieltä hyviä kokemuksia oltuaan kahdesti mukana oululaisen bändin kanssa edellisen opettajanpestinsä aikana.

YARockSM soi nyt Jalasjärvellä. Aiemmat kymmenen kilpailua on järjestetty Kurikassa.

— Minähän en lähtenyt sinne kilpailemaan, enkä tiedä lähtivätkö oppilaatkaan, vaan halusimme hakea oikeasti hienoja kokemuksia. Siellä oli kaikki niin ammattilaistasoa, lavavalot ja miksaukset. Kokonaisvaltainen tapahtuma nuorelle, Elina Koljonen kiittelee.

Elina harjoitutti yläasteen bändikerholla kaksi biisiä ja lähetti demon järjestäjille. Michael Jacksonin ”Beat It” ja Paramoren ”Crush” taittuivat sen verran hyvin puttaalaisilta, että kutsu tuli Jalasjärven SM-finaaliin. Sinne valittiin kolmetoista bändiä.

SM-kisoihin lähtivät laulajat Helmiina Kemppainen ja Riikka Kokko, kitaristit Veera Jämsén ja Anton Paananen, basistit Miina Hytönen ja Roni Hyvönen sekä rumpali Saara Turpeinen. Anton Paanaselle jaettiin kunniamaininta kitarataituruudesta. Anton kertoo harjoittelevansa neljästä viiteen tuntia päivässä.

— Olen lukinnut itseni talomme kellariin ja soitan siellä tosi kauan. Keskiviikkoisin käyn pitämässä kerhoa seurakuntatalolla, mutta muuten minulla on kitara kädessä aina, kun on vapaa-aikaa.

Anton on soittanut kitaraa kolmisen vuotta. Hän näki akustisen kitaran ja tiesi heti haluavansa sen.

— Se näytti niin hyvältä! Se veti minua puoleensa, siinä oli musta, maaginen voima.

Myöhemmin sähkökitara veti puoleensa vielä ihan erilaisella voimalla, jota Anton ei voi enää sanoin kuvailla. Hän on lähdössä Kaustisen musiikkilukioon.

— Muusikko minusta tulee isona, ei tässä ole enää mitään muita vaihtoehtoja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>