Urheilu Juha Kivinen

Unelmien liikuntapäivänä paineltiin rastien perässä

Viikko sitten vietettiin ensi kertaa valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää, jolloin kuka tahansa sai panna pystyyn oman liikunnallisen tempauksensa. Niitä syntyi heti parituhatta ympäri maata.

Pihtiputaalla liikkuivat niin vanhat kuin nuoretkin. Kunnan liikuntatoimi sekä päivätoiminta järjestivät lintubongausta Putaanportin Rantaraitille, ja samoihin maisemiin suuntasivat myös pienet koululaiset.

Kaikki kunnan 4.-6.-luokkalaiset pääsivät tutustumaan neljän tunnin ajan suunnistukseen haapajärveläisen RasTiimin Rastiseikkailussa. Idean takana oli koulun opinto-ohjaaja Henna Autio, joka on RasTiimin seura-aktiiveja. Hän on harrastanut suunnistusta seitsemänvuotiaasta asti.

— Tämä on sopiva ikäluokka, jolle voi opettaa liikuntaa toimintarastien kautta. Ensin mietitimme, että otetaan koko alakoulu, mutta nytkin tässä on jo 142 lasta, Henna Autio kertoi.

Toimintapisteillä oppilaat saivat suunnistaa tavalliseen tapaan, kokeilla tarkkuussuunnistusta ja supersprinttiä, harjoitella leimaamista Emit-radalla ja tutustua sähköiseen leimaamisjärjestelmään sekä oppia karttamerkkejä ja -värejä. Myös aarteenetsintää oli järjestetty.

Henna Autio piti tärkeänä sitä, että alaluokkien opettajat saivat vinkkejä liikuntatunneille suunnistuksen leikinomaisesta opettamisesta. Lapset totutetaan suunnistuksen maailmaan Pihtiputaalla jo esikoulusta alkaen.

Suunnistus on ollut Pihtiputaalla hiipumaan päin, eikä Tuiskun suunnistusjaostollakaan ole ollut enää toimintaa. Henna Autio toi RasTiimin nimissä paikkakunnalle pitkästä aikaa iltarastit viime torstaina, mutta ne ovat ainoat tälle kesälle.

Ritovuorella on suunnistuskartta, jota RasTiimi käytti rasteja suunnitellessaan. Seura sai luvan kunnalta ja Tuiskulta. Henna Autio asioi karttalupia Tuiskun suunnistusjaoston veteraanin Juha Turpeisen kanssa.

— Ritovuorella on erittäin hyvä maasto suunnistukselle. Siellä on polkuja ja teitä tukemassa aloittelijoita ja toisaalta vaativia rinnerasteja ja avokalliota. Tiheikköjäkin on aika paljon. Pisin rata on kuusi ja puoli kilometriä, se menee metsäautotien taakse. Tänne voisi tehdä myös sprinttikartan, maasto sopii siihen, Henna Autio mietti.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>