Päästä vedettyä Jasmiina Kumpulainen

Haaveet — uhka vai mahdollisuus

Yläasteesta asti olen haaveillut toimittajan työstä. Kirjoittaminen on aina ollut minulle mieluista puuhaa: monen monta tekstinpätkää olen pienen elämäni aikana rustannut.

Nyt olen urakkani Pihtiputaan lukiossa päättänyt – erittäin ylioppinut minusta tulikin – ja saan viettää melkein koko kesän töissä täällä lehden toimituksessa kirjoitellen.

Yksi haaveistani toteutui.

Lukioon menin osittain siksi, että saisin aikaa miettiä jatko-opiskelua. Suunnitelmia ei ollut.

Ajattelin kolmen vuoden riittävän, vaan kuinkas kävikään: viime tammikuussa hakuajan viimeisen päivän koittaessa huomasin istuvani tietokoneen ääressä, hakukaavake nenän edessä, niin sanotusti sormi suussa, ulapalla, pihalla kuin lumiukko.

Kiinnyin vahvasti englannin kieleen viime kesänä viettäessäni viisi viikkoa lehmipoikien ja rodeon luvatussa osavaltiossa, Teksasissa.

Jokin kärpänen minua kyllä puraisi ja pahasti, sillä sen kesän jälkeen päätin, että seuraavat opintoni suoritan englanniksi.

Päädyin hakemaan englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin, ja ideoiden loppuessa kesken hain kouluihin käytännössä joka puolelle Suomea; onneksi pääsykokeet täytyi suorittaa vain kahdessa korkeakoulussa.

Hieman tuli matkustettua: pääsykokeet peräkkäisinä päivinä Jyväskylässä ja Rovaniemellä veivät kuitenkin aikaa. Ja dieseliä.

Astuessani Jyväskylän ammattikorkeakoulun ovesta sisään, tiesin, että sinne haluan – ja niinpä sekin haave toteutui, kun muutama viikko sitten sähköpostiini kilahti hyväksymiskirje englanninkieliseen tradenomikoulutukseen.

Täytyy tunnustaa, etten ikinä ole ollut niin iloinen mistään kouluun liittyvästä.

En osaa sanoa, onko kyseinen ala se, jolla tahdon työskennellä koko ikäni – tosin tarvitseeko sen ollakaan?

Äitini on todistanut, että yhden tutkinnon ei tarvitse riittää. Eikä välttämättä kahdeksankaan.

Mielestäni jokaisella saa ja pitää olla haaveita, sekä uskallusta jahdata niitä. Vaikka epäonnistumisia varmasti tulee, ei niitä pidä pelätä.

Ylioppilasjuhlissani kummini totesi, että ”pessimisti ei pety” asenteen sijaan ihmisten tulisi ajatella, että optimisti on onnellinen. On muuten hyvä elämänohje.

Pettymyksiltä ei voi välttyä, mutta pienten kolhujen takia ei kannata heittää hanskoja tiskiin. Lopulta onnistuminen osuu omalle kohdalle, kunhan vain jaksaa yrittää ja uskoa itseensä.

Uskalla haaveilla. Älä luovuta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>