Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Miehetkin uskaltavat innostua taiteen tekemisestä

Kuvanveistäjä ja yhteisötaiteilija Jaana Bombinista on tullut Viitasaaren lahja Pihtiputaan ja Kinnulan kulttuurielämälle.

Jaana Bombinin ja mukaan lähteneiden paikallisten ideoimista taidehankkeista ovat päässeet osallisiksi lapset, nuoret ja ikäihmiset kylillä ja kyläkeskuksissa. Kiveä työstävä Bombin on saanut miehetkin innostumaan taiteenteosta.

Aika ja arvostukset muuttuvat. Suomalaisella maaseudulla on arvostettu kovaa työtä ja arvostetaan vieläkin. Silti aiempaa enemmän tilaa näyttää syntyvän pehmeämmälle tekemiselle. Taiteeseen uskaltavat tarttua myös miehet, kuten Elämäjärvelle Mäntypirtin kylätalon pihalle pystyttetty Elämänpuu todistaa.

Moni maaseudun taiteilija on joutunut rakentamaan uskottavuutensa ahtaassa henkisessä ilmapiirissä. Näin teki myös elämäjärveläinen lahjakas nuori Esko Kananen, joka hakeutui saarijärveläisen Hannes Autereen kannustamana Suomen taideakatemiaan ja valmistui kuvanveistäjäksi.

Elämänpuun pystyttämistä Elämäjärvelle voi pitää kunnianosoituksena Esko Kanaselle.

Jos monien sankarihautojen ja julkisten veistosten tunnustettu tekijä olisi vielä elossa, hän kävelisi muutaman sadan metrin matkan Haaskalta Mäntypirtille ja toteaisi ylpeänä, että onpa huljakka. Kertakaikkiaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>