En tahdo yön tuntea kaikkia huokailujani
kaikkea sieluuni kirjoitettua, monia haavoja tunteissani.

Tahdon vain aamulla herätä onnellisena,
päästää lakanasta irti voittajana,
kun yökin jo luovuttaisi.

En anna päivän elää liian kauan elämääni ilman minua.
Olen itseni työmaa ja tiedän, että joskus
kaikki vielä valmistuu,
siksi minä vaikka taistellen nousen,
juuri minulle tehtyyn aamuun.

Jokin sisälläni vieläkin käpertyy, haluten pimeään,
kuin turvaan.
Mutta minä herätän kaiken minussa, puen viittaan
ja kuljetan eteenpäin, jokin minussa aina jaksaa.
Vaikka pelko valtaisi minut, minä uskon, uskon vaikka itkien.

Vuokko Suominen