Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Crocsit, Reinot ja Ainot uhka kansanterveydelle

Tasa-arvoistuvan Suomen innokkailta viranomaisilta on jäänyt huomaamatta merkittävä kansanterveyteen kohdistuva uhka.

Palaan tähän myöhemmin.

Tupakka, jonka luultiin muinoin auttavan jokaiseen vaivaan, on terveystuholaisista tiukimmalla.
Tupakkaa ei saa myydä alle 18-vuotiaille, ja varoituksilla vuoratut savukerasiat on piilotettu paksun peltikuoren sisään. Ostaja joutuu etsimään itse haluamansa tuotteen numeron, marketin myyjältä ei tupakkaopastusta heru.

Ennen kauppaa tehtiin tuotteen nimellä. Jos ei osattu vielä lukea, osoittettiin sormella tiskin yli Colt-, Boston-, North State tai Kent-askia. En tiedä, onko niitä kaikkia enää edes myynnissä. Sen Stetson-päisen hevosella ratsastavan, jo ajat sitten keuhosyöpään kuolleen cowboyn käyttämä savukemerkki lienee kuitenkin markkinoilla, luulen.

Mainoskielto ja tuotteiden piilottaminen on tepsinyt niin hyvin, että tällainen armeijassa savukkeidenpolton kerralla lopettanut ikäihminen on tupakkamerkeistä pihalla kuin lumiukko.

Pari päivää sitten kuulin, ettei Kiltaa ja Aromaa enää myydä. Sen muistin kyllä, että Pietarsaaressa leikatuista sikarinlehdistä pakattu piipputupakka Jymy katosi historian hämärään ajat sitten.

Eräs nimeltä mainitsematon pihtiputaalainen herrasmies oli Jymyn valmistuksen päättymisestä niin järkyttynyt, että tilasi kaikki tehtaalle jääneet topat itselleen. Kun Jymy-varasto loppui, loppui tilaajalta piipunpoltto.

Alkoholipolitiikassa puhaltavat vähän vapaammat tuulet. Jos esitys alkoholilain uudistamisesta menee läpi, nelosolutta voi pian ostaa ruokakaupasta.

Alkoholin terveyshaitat ovat kiistattomat, mutta kumma kyllä suhtautumisen niihin näyttää olevan sallivampi kuin tupakkaan. Kiristämisen sijasta alkoholisäädöksiä aiotaan höllentää.

Olisiko päättäjien ja viranomaisten luottamus yksilöön vihdoin herännyt? Joko olemme kypsiä päättämään itse, mitä lajia alkoholia kaupasta ostamme ja milloin sen uskallamme nauttia?

En usko. Epäilen, että taustalla on tuonti. Viro on pian valmiiksi rakennettu suomalaisten viinarahoilla. Maineemme poroina vahvistuu, kun täkäläinen vodka ja olut kuskataan rekalla Viroon ja vedetään Tallinnan-kävijöiden kärryissä ähisten takaisin.

Lopuksi esitys tasa-arvon nimissä. Ainojen, Reinojen ja Crocsien ulkokäyttö on kiellettävä nastarengaskauden aikana luunmurtumien ehkäisemiseksi. Valvonnan hoitakoon Posti. Kyllä se joutaa.

Heikki Jämsén

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>