Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Ehdokasasettelu ennakoi räväköitä kuntavaaleja

Vaisuhkosti alkaneessa kuntavaalien ehdokashankinnassa päästiin Pihtiputaalla ja Kinnulassa lopputulokseen, jonka uskaltaa ennakoida jännittävää kilpailua valtuustopaikoista ja ääniosuuksista.

Pihtiputaan yllätys koettiin jo lokakuussa, kun sitoutumattomat julkaisivat kymmenen ehdokkaan nimet. Lopulta listalle löytyi 13 ehdokasta. Yllätyksenä voi pitää myös perussuomalaisten 19 ehdokkaan listaa, jolla puolue jäi vain kolme paikkaa keskustasta.

Sitoutumattomien ja perussuomalaisten ehdokashankinta onnistui määrällisesti hyvin. Vaalit näyttävät, miten onnistuminen näkyy äänten jakautumisessa.

Kinnulassa lisäväriä vaaleihin tuovat SDP:n listalla ehdolla oleva entinen kunnanjohtaja Juha Urpilainen ja keskustan ehdokkaaksi sitoutumattomana lähtenyt Hillevi Kanervio, kunnanjohtaja Pekka Kanervion vaimo.
Päättyvä valtuustokausi on ollut Pihtiputaalla sopuisa. Niemenharjun matkailukeskuksen rakentaminen jää sen näkyvimmäksi aikaansaannokseksi.

Kinnulan kuntapolitiikassa riitti mäkiä ja mutkia. Keskustelua ei tule puuttumaan jatkossakaan, siitä pitää huolen kunnan päätös selvittää sote-palvelujen ulkoistaminen. Toinen aihe on työllisyys. Tiistaina lehden painamisen jälkeen KVL-Pipen johto piti tiedotustilaisuuden henkilöstölleen. Vaakalaudalla on yli 20 työpaikkaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>