Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Etenevän kevään soisi herättävän äänestysikäiset

Kuntavaalit huipentuvat sunnuntaina varsinaiseen äänestyspäivään.

On mielenkiintoista nähdä, mikä vaikutus äänestysaktiivisuuteen on vaalien siirtämisellä hämärästä syksystä vilkkaasti etenevään kevääseen.

Kun kävelee yli Heinäjoen vanhan kivisillan, näkee ja kuulee luonnon heränneen. Toivotaan, että sama heräämisen tunne tarttuu äänestysikäisiin kuntalaisiin ja he kansoittavat sunnuntaina äänestyspaikat, jos eivät ole hoitaneet yhtä tärkeimmistä kansalaisoikeuksistaan jo ennakkoon.

Kunnilla on tulevalla vaalikaudella paljon pelissä. Sote- ja maakuntauudistuksessa askarruttaa se, kuinka ohueksi ja jyväskyläkeskeiseksi maakunnan sosiaali- ja terveyspuolen palvelurakenne soten edetessä kaulitaan. Kinnulan yhtäkkinen palvelujen yksityistämisselvitys kertoo osaltaan huolesta.

Kevään aikana pitäisi pystyä neuvottelemaan uudelleen Wiitaunionin kuntakolmikon yhteistyö, jonka tasapainon sote sotkee. Ongelma ei ole ainoastaan Viitasaaren, Pihtiputaan ja Kinnulan. Myös viiden pohjoisen Keski-Suomen kunnan muodostama perusturvaliikelaitos Saarikka tulee soten vuoksi tiensä päähän, joten neuvoteltavaa riittää Saarijärven-Viitasaaren seutukunnalla.

Yhteistyön tarpeen myöntää jokainen. Euron konsulttivaikutus voi johtaa siihen, että tiiviin yhteistyöalueen muodostaa Wiitaunionin sijasta seutukunta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>