Urheilu Juha Kivinen

Maratonin Suomen mestari voitti Junganjärven Ympärijuoksun

Muurasjärven Murron järjestämä 35. Junganjärven Ympärijuoksu keräsi kolmen asteen pakkassäästä huolimatta mukavasti juoksijoita, kaikkiaan 115.

Miesten 12,5 kilometriä voitti maratonin Suomen mestari neljän vuoden takaa, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Miika Takala (39). Hän on juossut puoliammattilaisena parikymmentä vuotta, mutta jäähdytellyt jo kolmisen vuotta. Parhaana saavutuksenaan Takala pitää kymppitonnin SM-hopeaa vuodelta 2008.

Takala kisasi voitosta Polvijärven Urheilijoiden Jukka Rahkosen kanssa, mutta mahavaivat haittasivat Rahkosen menoa. Takala ohitti Rahkosen hiekkaosuudelle lähdettäessä ja piti johdon loppuun asti.

— Oli huono talvi, vähän vaivaa ja flunssaa. Nyt haen kuntoa hölkkäkisoilla. SM-maastot on viikkoa ennen äitienpäivää. JKU:lla on hyvä joukkue 12 kilometrille, mitaleita tavoitellaan.

Miika Takala juoksi ensi kertaa Muurasjärvellä.

— Eilen katsoin kalenteria ja huomasin, että täällä on hölkkäkisa. Ajattelin kuitenkin juosta tänään kovaa 12 kilometriä, joten ajeltiin tänne Vaajakosken Kuohun kavereiden kanssa.

— Paikkakunnan kokoon nähden oli tosi paljon osallistujia. Vaajakoskella on Pentin Pinkaisu, eikä sielläkään ole kuin 150 juoksijaa. Ei kannata lopettaa jos on 35 kertaa järjestetty, Miika Takala kehui.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>