RiihiRock tarjoili toistamiseen vauhdikkaan ja tunnelmallisen festaripäivän Pihtiputaan Elämäjärvellä.
Viime vuonna aurinko antoi parastaan, mutta tänä vuonna saatiin hieman jännittää säiden puolesta. Onneksi sade ei kuitenkaan kestänyt koko iltaa, vaan festarikansa sai nauttia auringonpaisteesta ennen illan hämärtymistä.
Lauantaina yksi festivaalin kohokohdista oli J Karjalaisen esitys. Vaikka satoi ja monet olivat pukeneet päälleen sadetakkeja, tunnelma oli katossa ja ihmiset hymyilivät ja tanssivat. Hetkessä oli Suomen kesän taikaa.
Karjalaisen esityksessä kuultiin tuttuja biisejä toisensa jälkeen. Verinen mies, Meripihkahuone, Mennyt mies, Hän, Villejä lupiineja ja Sekaisin ovat suomirockin legendaarisinta antia ja sen huomasi yleisön reaktioista.
Karjalaisen jälkeen lavalle asteli Town of Saints, jonka basistina toimii Pihtiputaalta kotoisin oleva Jukka Kiviniemi.
– Oli oikein ihanaa esiintyä Pihtiputaalla. RiihiRock on ollut ihan mahtava tähän asti ja tunnelma on ollut loistava, kun päästiin sateesta eroon.
Kiviniemi pyrkii käymään Pihtiputaalla parin kuukauden välein, nyt kun asuu taas Suomessa.
– Olen viihtynyt Town of Saintsissa hyvin yli neljän vuoden ajan. Olemme päässeet kiertämään pitkin Eurooppaa tosi paljon, mikä on ollut minulle mieluista.
– Hyvin monenlaisia keikkapaikkoja on nähty, olohuoneen nurkasta festarin päälavoille ja kaikkea siltä väliltä, Kiviniemi kertoi.
Viime kesänä bändi esiintyi Unkarissa Veszprémi Utcazene -festivaalissa, mikä on jäänyt erityisesti Kiviniemen mieleen.
– Soitimme neljänä päivänä putkeen katusoitosta lähtien neljän tuhannen hengen lavalle saakka. Se oli itselleni ensimmäinen kerta siellä, mutta bändille neljäs ja yleisö oli ihan villinä.
Bändi on esiintynyt kerran aiemmin Suomessa Lost In Music -tapahtumassa ja sen ympärillä muutamilla keikoilla. Bändiläiset pitävät kovasti Suomesta.
– Viulistimme Heta Salkolahti on kotoisin Orivedeltä. Hänen miehensä, bändin laulaja Harmen on käynyt siellä useaan otteeseen ja on alkanut opetella suomea. Hän on kova Suomi-fani, Kiviniemi nauroi.
Tänä vuonna Town of Saintsilla on ollut rauhallisempi keikkakesä.
– Viimeiset kolme vuotta on keikkailtu ahkerasti, mutta nyt otetaan rauhallisemmin. Tällä hetkellä sävelletään ja tehdään biisejä uudelle levylle.