Lukijalta Lukijalta

Kesämökkien jätekeräys on ikuinen riesa Puttaalla

Meillä on ollut mökki Puttaalla jo 33 vuotta. Kun yleinen jätekeräys alkoi, se helpotti meitä mökkiläisiä, ei tarvinnut enää kuljettaa roskapusseja Helsinkiin.
Tuli tilalle uusi riesa. Huonosti hoidettu jätteiden tyhjennys. Olimme heinäkuussa vajaat kaksi viikkoa mökillä ja näimme kolme eri jätepistettä, joissa ilmeisesti linnut olivat levittäneet roskat liian täysistä säiliöistä ympäriinsä ja ne lojuivat siellä päiväkausia.

On käsittämätöntä, että noin pienessä kunnassa ei saada jätteiden käsittelyä toimimaan 20 vuodessa.

Eikö kukaan päättäjistä käsitä, että kesäaikaan pitää
tihentää säiliöiden tyhjennystä.

Lehdessänne kerrottiin, että kunnassa on 1050 loma-asuntoa ja niiden omistajat maksavat varmaankin jätemaksun.

Meidän mökkiä käytetään viisi viikkoa vuodessa kesällä. Pitäisi riittää kerätyt rahat vähän tiheämpiin tyhjennyksiin kesäasukkaiden siellä asuessa.

Myös käyttäjissä on vikaa. Isossa poltettavien jätteiden kontissa on kahdella pitkällä sivulla luukkuja samaan tilaan.

Ihmiset ovat niin yksinkertaisia, että tunkevat kaikki pussinsa samoista kahdesta luukusta vaikka vastapuolella on ihan tyhjää. Sitten jätetään jätesäkit ja pussit säiliön viereen, kun ei ymmärretä kävellä viittä metriä toisella puolelle.

Samoin maalijätteiden tuonti säiliöiden viereen osoittaa suurta tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä.

Ne pöntöt saa viedä ilmaiseksi ainakin täällä etelässä jätelaitokselle ja laitos on siellä kauppamatkan varrella.

Olemme harkinneet muuttavamme Puttaalle eläkepäivien alkaessa. Joka kesäinen jätekaaos on alkanut mietityttää suunnitelman järkevyyttä.

Tulen aina pahalle päälle kaaoksen nähdessäni ja taidan alkaa etsimään kuntaa, jossa asiat hoidetaan paremmin.

Syntynyt
Puttaalla

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>