Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Palvelukysyntä kasvaa, mutta netti iskee tavarakauppaan

Pihtipudas näyttää Nelostietä etelästä tulevan silmiin elinvoimaiselta paikkakunnalta.

Niemenharjun uusi matkailukeskus valittiin maailman kauneimmaksi huoltoasemaksi. Toisella puolella laajentaa lounasruokailijoiden suosikiksi noussut Takkatupa. Viereiselle Rupon teollisuusalueelle on rakennettu uutta ja kunnostettu vanhaa. Kirkonkylää lähestyttäessä autoilija huomaa pakostakin Kultakeramiikan ja Putaanportin Shellin sekä viisi vuotta sitten Nelostien ja Asematien risteykseen asemoituneen K-Supermarketin.

Kinnulan sisääntulon näkymää hallitsee Parlamentin monitoimiyritys ja Raksiksen virkistämä teollisuusalue. Kirkonkylän ilmettä muokkaa uusi S-market. Yhteistä kummallekin kyläkeskukselle ovat muutaman vuoden aikana lisääntyneet tyhjät liiketilat. Ne viestivät muutoksesta, jonka taustalla on internetin yleistyminen kaupankäynnin välineenä.

Pihtiputaan ja Kinnulan yrittäjät olivat koolla yrittäjän päivänä. Nettikaupan vaikutukset nousivat esiin Kinnulan Parlamentissa. Pitkään lohenkasvattajana, jalostajana ja jakelijana sekä kasvihuoneyrittäjänä toiminut Seppo Muhonen ennustaa, että nettikauppa lyö itsensä läpi täysin viidessä vuodessa. Samalla se aiheuttaa perinteisten kivijalkakauppojen kadon. On asiakkaiden käsissä, toteutuuko ennustus vai ei.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>