LiigaPloki tarjosi faneilleen melkoisen jymypaukun ja kaikkien aikojen joululahjan. Ploki voitti maanantaina Suomen monivuotisen ykkösjoukkueen LP Viestin ensi kertaa lentopallon naisten mestaruusliigassa sitten kevään 2006 välieräsarjan.
Tällä kaudella Mestarien liigassa ja CEV-cupissa europelejä pelannut Viesti sai sellaista kyytiä, jota salolaiset eivät olleet ennen Pihtiputaalla nähneet. Viesti kärsi vasta kauden toisen tappionsa ja ensimmäisen ilman yhtään erävoittoa erin 3-0 (25-22, 25-20, 25-19).
Plokin voiton arvosta kertoo paljon LP Viestin Noora Kososen kommentti. Hänen mielestään he pelasivat Plokia vastaan paljon paremmin kuin edellispäivänä Nurmossa, jossa Viesti kuitenkin voitti Jymyn 3-1.
Ploki saalisti lyhyessä ajassa viisi pistettä, sillä joukkue kaatoi torstaina LP Kangasalan tiukan väännön jälkeen 3-2 (22-25, 25-21, 22-25, 26-24, 15-13). Siinä pelissä Ploki oli selvästi vielä jäässä, sillä edellisestä ottelusta oli kaksi ja puoli viikkoa eikä salissakaan voinut harjoitella viikkoon itsenäisyysjuhlien takia.
LiigaPlokin päävalmentaja Jukka Koskinen tuumasi, että hän otti Viestiltä ihan mielellään kolme pistettä ennen joulua.
— Onneksi oli torstain Kangasala-peli alla. Nyt päästiin taas peliin kiinni. Saloa vastaan on mukavaa valmistautua, kun tietää suurin piirtein mitä sieltä tulee. Täytyy vain olla kovempi. Vihdoinkin saatiin Alex Reidin ja Suzanne Hornerin laitatempoa sinnepäin, johon olen halunnut sitä.
LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen myönsi, että Ploki oli jonkin verran parempi.
— Olen erittäin tyytyväinen meidän joukkueen taisteluun. Jokaisessa erässä pystyttiin haastamaan Ploki 16-20 pisteeseen, mutta sen jälkeen näkyi, kumpi oli tänään parempi joukkue. Suurin ero oli torjuntapelissä, enkä muista, milloin meillä olisi ollut vain 29 puolustusta. Eilen oli 76.
Lemminkäinen korosti, että Ploki on hyvä joukkue.
— Plokille tuli alkukaudella muutama yllättävä tappio, mutta sen jälkeen Ploki on pelannut samalla tasolla kuin neljä muuta kärkijoukkuetta.
Ploki pelaa joulutauon jälkeen seuraavan kerran viikonloppuna 13.-14. tammikuuta, jolloin Pihtiputaalle saapuu vieraiksi lisää kärkijoukkueita: Hämeenlinnan Pallokerho ja Oriveden Ponnistus.