Tämän jutun ilmestyessä olen siirtynyt kaikessa hiljaisuudessa seitsemännelle kymmenelle. Kiitos kysymästä, tuntui mukavalta. Juhlia ei pidetty, mutta syömässä kävimme vaimon, lasten, miniän ja kahden lapsenlapsen kanssa. Nuorin heistä on parin kuukauden ikäinen, joten hänen ateriansa valintaan meni vain hetki. Tarjoilu pelasi. Se alkoi heti, kun pikkuisen suusta pääsi näläntunteen ilmaissut vaativa parkaisu.

Ikääntyminen on ihmeellinen asia. Ihan kuin olisi kulunut vain hetki siitä, kun hiihtelimme nuotion loimussa tervatuilla ja kynttilällä liukastetuilla puusuksilla Elämäjärven keväisillä hangilla, rakensimme hyppyrin Salonmäkeen ja tavoittelimme alastulossa Veikko Kankkosen tyyliä. Omasta mielestämme onnistuimme. Sitä en tiedä, kuinka korkealle asiantunteva mäkituomaristo olisi suorituksemme arvioinut.

Aloitin toimitusharjoittelijana lähes päivälleen 39 vuotta sitten. Tähän lehteen pääsin syksyllä 1980 Aulis Urpilaisen ollessa Kotiseudun Sanomien päätoimittajana.

Lähityöpaikan ansiosta olen ainoa kuusijäsenisestä sisarussarjastani, joka asuu Pihtiputaalla.

Paikallislehti on ollut hyvä paikka seurata maaseudun muutosta. Sen ensimmäiset merkit näin pienenä poikana 1960-luvulla, kun Ruotsiin paremman tulevaisuuden toivossa lähteneet nuoret miehet ja perheet ajelivat täyteen pakatuilla autoillaan kesäloman viettoon kotiseudulleen.

Maalaispojalla riitti ihmettelemistä kiiltävissä Volvoissa, värikkäissä muotivaatteissa, kestokiharretuissa hiuksissa, kopisevissa puukengissä ja Princen savukkeissa.

Maastamuutto hiipui, mutta maaltamuutto jatkuu. Juttujen vakioaiheiksi nousivat postitoimistojen, kyläkauppojen ja koulujen sulkemiset.

Väki on valunut kyliltä kirkonkyliin ja kaupunkeihin, mutta ihmetellä täytyy sitä aktiivisuuden ja tapahtumakirjon määrää, joka kylillä saadaan aikaan pienellä porukalla.

Ikääntyessä oppii ajan lahjomattomuuden ja sen, että vaikka kehitystä tekisi kuinka mieli muuttaa, tulokset jäävät laihoiksi ja muutosvirrassa on vain pakko yrittää pysytellä pinnalla.

Sopeutuminen ei tarkoita luovuttamista eikä periksi antamista, mutta sopeutumiseen kuuluu tosiasioiden tunnustaminen. Jos seinä tuntuu tulevan vastaan, tehdään vaikka se kuuluisa täyskäännös ja edetään taas.

Moni lohduttaa, että ikä on vain numeroita. Toivottavasti. Kaksi asiaa lupaan, jos onnistun täyttämään 80 vuotta. Pannu on kuumana koko päivän ja liityn paikallisten leijonien tai rotarien jäseneksi sillä edellytyksellä, että jompi kumpi huolii ja Sopukan hoitajat päästävät.