Lukijalta Lukijalta

Sote-valmistelusta kuuluu kummia

No nythän tuolta SOTEvalmistelusta vallan kummia kuuluu – ihmiset pisteytetään ja tietenkin maakunnan SOTEkirstuun kilahtanee rahaa sitä enemmän mitä riskialttiimmaksi sen väki luokitellaan.

Kyllä piti ihan hieraista silmiään, kun tuota tavasi uutisista jokunen päivä sitten. Mietitytti vähän ensin sekin, että liekö tuo sitä kuuluisaa trollaamista vaiko vallan sitä kybersotimista mistä paljon puhutaan.

Tuo SOTE-sanahan vähän viittaa tuohon sotimiseen. Oli miten oli, pääsiäinen ainakin meni jo, ettei se ainakaan enää niihin pääsiäistrulleihin viitanne, nehän jo virpomispalkkionsa saivat tämän vuoden osalta.

Vaikka olishan se kyllä melkoisen somaa semmoinen pisteytys homma vaikka tuohon virpomistyyliin. Ei muuta kuin kuntien ja maakunnan virkamiehet, anteeksi virkahenkilöt, kylille ja turuille vihtanippujen kanssa; ”virvon varvon, vaivaseks, sairaaks, sulle diagnoosi X, maakunnalle rahat”. Ja voihan sinne lähteä paikallinen poliisikin matkaan, tulleepa sitten tehtyä samalla se turvallisuusarvio väestä vaikka vain tuon kybersodan varalta. Kyllähän silläkin vissiin saadaan niitä riskipisteitä hilattua ylöspäin. Varmistetaan näinkin rahan ropina oman alueen kirstuun.

Ja on tämä kyllä niin merkittävä juttu, että tästä kannattaa muutama Euroopan Unionin rahoittama pisteytyshankekin käynnistellä pikapuoliin. Siitäkinhän näet uutisoitiin ihan hiljattain, että niitä hankerahoja kuuleman mukaan homehtuu kirstun pohjalla käyttämättöminä miljoonittain. ”Pisteitä Puttaalle – Raihnaisutta Rapeikolle hanke” – ei muuta kuin hanketta käynnistelemään.
Onneksi meidän kylällä on jo valmiina Niemenharjulla Pihtiputaan Mummun mökki, siitä tehdään luontevasti kylän pistetoimisto. Kesän korvalla kun kelitkin alkoi parahiksi lämmetä, on mukava sitten pihan haravoinnin lomassa naapureiden kanssa porista siitä, kummalla on mojovammat pisteet.

Ja paikallislehti luonnollisesti alkaa julkaista viikottain kylän pistepörssin ja lähemmäksi oikein veikanneille lahjaksi vaikka kaffepaketti.

Kauppoihin uusi SOTE-pistebonuskortti käyttöön. Ja kesäteattereillehan tästä syntyy vaikka minkälaista pisteytyskomediaa ja draamaa esitettäväksi.
Eihän tämä ihmisten pisteytys taidakaan ihan turha homma olla. Tästähän taitaakin syntyä kuntiin sitä paljon kuulutettua pöhinää. Lähteneekö työttömyyskin laskuun?

Täytyy kuitenkin lopuksi todeta, että kyllä tämä on mennyt tässä SOTEssa vekkuliksi tämä homma. Eikös niitä rahoja pitänyt alun perin ropista maakunnan laariin hyvinvoivista kuntalaisista.

Jossakin vaiheessa ja monessakin vaiheessa tuota SOTEa on kyllä käynyt tuolla mielenpohjukassa, että mitä jos vaan yksinkertaisesti helpotettais sinne lääkärille tai muulle virkahenkilölle pääsyä niin voitas välttyä tältä pisteruljanssiltakin – mene ja tiedä.

Kristiina Strandman

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>