Päästä vedettyä Heikki Jämsén

Postilla on varaa sahata omat oksansa

Yleensä yritykset yrittävät kehittää toimintaansa niin että asiakaspalvelu paranee ja joustavoituu.

Posti tekee toisin. Sillä näyttää olevan vara sahata omia oksiaan ja tehdä uudistuksia asiakaspalvelun laadusta välittämättä.

Viimeisimmän Kotiseudun Sanomia koskevan iskun Posti antoi toukokuun alussa, kun jakelun valmistelu siirrettiin Pihtiputaalta Viitasaarelle.

Posti lupasi, että toimintaa tehostavan uudistuksen jälkeen saamme irtonumerot myyntipisteisiin vietäväksi vasta kello kymmenen. Kaksi tuntia myöhemmin kuin aikaisemmin.
Emme saaneet. Lehtiniput unohdettiin lastata Viitasaarella Pihtiputaalle lähteneeseen jakeluautoon. Posti toi lehdet toimitukseen kolme tuntia luvatusta myöhässä ja asiakkaat pääsivät käsiksi Kotsarin irtonumeroihin vasta kello kolmentoista jälkeen.

Tätä kirjoitettaessa on keskiviikko ja menossa Postin tuotannon tehostamispäätöksen jälkeisen aikakauden toinen viikko. Kello on kohta puoli kaksitoista ja odottelen edelleen irtonumeroita. Niitä odottavat myös lehden lukijat.

Paikallislehden kotiinsa tilanneet joutuvat sietämään ihan yhtä huonoa palvelua. Lehti kolahti keskiviikkona omaan laatikkooni Hämeenpolulle vasta puoli kahdeksan jälkeen illalla. Luulen, että moni sai päiväpostinsa vielä myöhemmin.

Edellisen lehden tilaajia koskevan palveluheikennyksen Posti teki viime syksynä. Sen kummemmin neuvottelematta Posti ilmoitti, että Kotiseudun Sanomat ja muut kerran viikossa ilmestyvät paikallislehdet jaetaan ilmestymismaakuntansa ulkopuolella vasta sovittua ilmestymispäivää seuraavana arkipäivänä.

Käytännössä jakelun heikennys on vielä rajumpi: tilaaja saa lehden usein perjantaina, joskus maanantaina ja toisinaan se jää kokonaan jakamatta.

Postin strategia on mielenkiintoinen. Posti heikentää niin sanotuilla uudistuksilla säännöllisin väliajoin palvelujaan, mutta vastikkeeksi se nostaa hintojaan rankalla kädellä.

Viime vuosina inflaatio on pysytellyt nollan tuntumassa, mutta Postin vuosittaiset hinnankorotukset ovat vaihdelleet viidestä yhdeksään prosenttiin.

Posti kertoo kotisivuillaan, että vastuullisuus on ollut sen toiminnan kulmakiviä jo lähes 400 vuoden ajan, postitoiminnan alkuajoista lähtien. On voinut ollakin, mutta onko enää?

Vastuullinen yritys pitää huolta kaikista asiakkaistaan, myös pienistä. Postille lehtien jakelu näyttää muuttuneen toisarvoiseksi. Posti paljastaa samoilla sivuilla, että sen tulevaisuus on paketeissa ja logistiikassa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>