Täällä taas. Niin sanotusti paluu sorvin ääreen.

Toinen vuosi opintojen parissa on ohi, mutta tuntuu, että olen tehnyt kaikkea muuta kuin opiskellut. Kuulostaa äkkiseltään siltä ”perus opiskelijaelämältä,” mutta antakaas, kun kerron.

Syksyllä aloitin vaihto-opiskelijoiden tutoroinnin. Hain ulkomaalaisia milloin mistäkin ja raahasin perässäni raivostuttavan painavia Ikean kasseja, joita kutsutaan selviytymispakkauksiksi.

Pari kuukautta hurahti vaihto-opiskelijoiden parissa, ja marraskuussa löysin itseni edustajiston järjestäytymiskokouksesta. Minut valittiin meidän opiskelijakunnan hallituksen kansainvälisen tutoroinnin vastaavaksi.

Ei ole mennyt tämä kevät hurvitellessa, vaikka alusta sellaisen kuvan saattoikin saada. Tekemistä on riittänyt siihen malliin, että kouluhommatkin ovat osittain saaneet väistyä. Opinnäytetyökin kummittelee vielä.

Kyllä olen pariin otteeseen päivitellyt, että mihinkäs olenkaan ryhtynyt.

Tammikuussa keskellä yötä minut hälytettiin hakemaan kolmea vaihto-opiskelijaa Tikkakosken lentoasemalta. Sain auton parkkipaikalle jumiin sekä rämmin puoli tuntia reiteen yltävässä lumihangessa etsimässä kerrostaloa, jota ei edes ollut.

Kieltämättä meinasi kyllä huumori loppua.
Ja enpä muuten ole päässyt niistä Ikean sinisistä kasseistakaan eroon.

Tosin, sininen on kuulemma rauhoittava väri. Tiedä vaikka hermoromahduksen saisin, jos olisivatkin muun värisiä.

Vaikka välillä ottaa kaaliin enemmän kuin laki sallii, ja homma menee ajoittain päin honkia, en vaihtaisi pestiäni mihinkään.

Tämä kevät on ollut pitkälti itseni haastamista. Koko pesti on pitänyt sisällään paljon sellaisia asioita, joissa olen kehittynyt mahdottoman paljon.

Minulle on aina ollut äärimmäisen vaikeaa pitää esitelmää esimerkiksi luokan edessä. Nyt olen pitänyt kolme tutorkoulutusta yli viidellekymmenelle tutorille, ja homma sujuu kuin vettä vaan.

Olen myös järjestämässä syksylle tuhannen opiskelijan tapahtumaa, mistä olen erityisen täpinöissäni.

Tähän mennessä olen oppinut heittäytymisen jalon taidon, sekä olen päässyt vaikuttamaan opiskelijoita koskeviin asioihin, johon en ikinä uskonut omaavani tarpeeksi rahkeita.

Itsensä haastaminen kasvattaa ihmisenä, mikä on minusta tärkeää. Jos ei uskalla lähteä kokeilemaan, ei voi voittaa.

Kokeile haastaa itsesi tänä kesänä edes jollain pienellä asialla. Et uskokaan, kuinka paljon se opettaa.