Kolmannen kerran järjestetyn RiihiRockin rento tunnelma hurmasi jälleen. Aiemmin sääennustuksissa uhannut ukkonen ei iskenytkään festari-iltana ja sadekuuroja oli vain pari. Elonkerjuu toi auringonkin näkyviin.
Pohjanmaalainen Elonkerjuu ilahdutti omaleimaisella rockillaan. Osku Ketolan soittama viulu sopi rempseään pohojammaalaisrockiin kuin nenä päähän.
Elonkerjuulta kuultiin niin vanhempaa kuin uudempaakin tuotantoa. Maailma on renki ja Kimpale kultaa ovat hittejä menneiltä vuosilta. Alkuvuodesta julkaistu Saanhan mä viereesi tulla näytti, kuinka Ketolalle tehty kappale sopii koko bändille vallan mainiosti.
– Vitsi, mikä paikka! Katsokaa nyt, minkä näköistä täällä on! fiilisteli yhtyeen basisti Antero Naali katsoessaan Rajalan pihan festarialuetta.
– Täällä on niin sympaattinen tunnelma. Isoissa kaupungeissa ei ole aina samanlaista. Palvelu on pelannut todella hyvin. Tällaisissa paikoissa sitä mieluusti soittelee Suomen suvessa, kiitteli Ketola.
Ilta jo hämärtyi, kun lauteille nousi Egotrippi. Varmasti illan nimekkäin bändi loi tiiviin tunnelman Elämäjärven yöhön.
Keikan aikana kuultiin kappaleita niin yhtyeen varhaisilta vaiheilta kuin viime vuonna julkaistulta albumiltakin.
Klassikkoaseman saavuttaneen Unihiekkaa-kappaleen tahtiin laulettiin yhteen ääneen.
– Yhdessä kesäyössä laulaminen on parasta. Lauletaan lisää! innosti laulaja Mikki Kauste.
Rakkauslaulu Mestaripiirros loi haikean tunnelman, kun taas hitti Älä koskaan ikinä villitsi yleisön laulamaan ja tanssimaan.
Koivuniemen herra ja Nämä ajat eivät ole meitä varten saivat laulamaan mukana.
Keikan päätteeksi koettiin yllättävä hetki, kun Mikki Kauste kutsui lavalle Pete Parkkosen. Pete oli vaikuttunut kunniasta saada laulaa idoliensa kanssa. Elämäjärven yössä koettiin hieno hetki, kun Pete Parkkonen esitti Egotripin kanssa Posteljooni-kappaleen. Esityksen päätteeksi laulajat halasivat toisiaan niin pitkään, että lämpö välittyi yleisöön saakka.
Peten oma esitys sisälsi kappaleita laidasta laitaan. Avauksena toiminut yhteistyössä Bang For The Buckin kanssa tehty Doupein loi hyvän tunnelman heti alkuun. Esityksen aikana kuultiin kappaleet Kiitos ja Kävi niin tai näin. Viime kesänä julkaistu kiusoitteleva single Ei Nyt pisti tanssimaan. Peten puhutuimman musiikkivideon kappale Kohta sataa sai menon kuumaksi myös RiihiRocin lavalla virkistävänä rockversiona.