Seurakuntien yhteistyöstä saatiin myönteinen käytännön esimerkki muutama viikko sitten, kun Kinnulan seurakuntakuoro ja Pihtiputaan kirkkokuoro konsertoivat yhdessä.
Kuulijan havainto oli, että yhteiskokoonpanossa kuorot soivat kauniimmin ja kantavammin.
Pihtiputaan ja Kinnulan seurakunnat ovat lähentyneet niiltä osin kuin se on tuntunut luontevalta. Seurakunnilla on yhteinen kirkkoherra ja jaetut seurakuntapastori ja kanttori. Yhteistyötä tehdään nuorisotyössä, rippikouluissa ja diakoniatyössä. Rovastikunnan tasolla pidetään yhteisiä koulutuksia ja pienemmällä porukalla Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren kesken johtoryhmien kokoontumisia, joihin luottamushenkilöitäkin osallistuu.
Vuonna 2020 on aloittaa kirkon keskusrekisteri, johon keskitetään jäsenistöön liittyvät asiat. Sieltä tilataan mm. virkatodistukset. Lääninrovasti Antti Hiltusen näkemys on, että erityisesti seurakuntien talous- ja toimistotehtävien hoidossa tapahtuu uudelleenjärjestelyjä ja niissä on järkeistämisen tarvetta. Hän ei kuitenkaan usko, että pohjoisessa Keski-Suomessa syntyy lähivuosina seurakuntien liitoksia.
Tulevat seurakuntapäättäjät joutuvat luovimaan tilanteessa, jossa ikääntyvä jäsenistö vähenee, mutta säästöpaineet lisääntyvät. Kehitys vie seurakuntia kohti yhä tiivimpää yhteistyötä.