Lukijalta Lukijalta

Taivaalle syydetään isoja summia

Ilotulitustako, tuli mieleen, kun katselin Australian kaupunkien uudenvuoden ilotulitusta?

Ehkä kyse on vain päättäjien vallanhalun ilmaisusta kuin pelkästä ilosta. Saattaa olla myös varakkuuden osoittamisesta. Ehkä se on kuitenkin vain opittu tapa: minä myös, kun toisetkin! Toki kyse lienee myös valon välkkeen kaipuusta vuoden pimeimpään aikaan, varsinkin täällä Pohjolassa.

Raketeissa ammutaan taivaalle melkoisia rahavirtoja. Niin päättelen myös ikkunani takana välähtelevistä värikkäistä valoista sekä paukkeesta, jota on kestänyt jo yli kolme tuntia. Ja varsinainen pauke taitaa olla vielä tulossa.
Tietysti rakettiteollisuus työllistää kiinalaisia ja muita. Ja jonkunhan täytyy maasta kaivaa ne mineraalit, joilla ilotulitteiden värikkyys aikaan saadaan. Mutta ehkä tuo työ tuottaisi paremmin muualla kuin taivaalle ammuttuna?

Tiedossani ei ole, milloin Putaalla ensi kerran ilotulitteita käytettiin. Kotsari on muistaakseni semmoisista nykyisin kertonut, ehkä peräti julkisin varoin järjestetyistä tulituksista?

Kun vietin Rekosrannalla lapsuutta ja nuoruutta yli seitsemän vuosikymmentä sitten, en ainakaan muista tähtisadetikkuja kummemmista ilotulitteista. Mutta kehitys kehittyy, kuten Spede aikanaan havaitsi.

Kiinalaiset keksivät ruudin ilotulitetarkoituksiin yli tuhat vuotta sitten. Kun he keksivät myöhemmin käyttää sitä sotatarkoituksiin, niin siitähän varsinainen riemu repesi.
Nykyajan ilotulitteiden vauriot käyttäjien ja sivullisten silmiin ovat pientä sen rinnalla, mitä ruutiaseilla ja sen johdannaisilla on sotatantereilla aikaan saatu.

Marco Polo toi taidon 1270 Eurooppaan. Ja ainakin Italiassa tiedetään ruutiaseita käytetyn noin 1400-luvulla. Ja siellä joku munkki oli kirjoitellut säkenöivästä salpietarisotkusta vuonna 1267.

Suomeenkin ilotulitteet aikanaan rantautuivat. Milloin, siitä ei minulla ole tietoa. Helsingfors Tidningar kirjoitti 1847 tapahtuneesta onnettomuudesta. (HS 31.12.)
Tukholman hovin vasta nimitetty ylihovirakettimestari oli tullut Töölössä sijaitsevaan ravintolaan järjestämään ilotulitusta. Sekoitellessaan tarvittavia kemikaaleja keskenään, hän epäonnistui hieman.

Kaliumkloraatti oli päässyt kosketuksiin sopimattoman aineen kanssa. Räjähdyksen ja tulipalon seurauksena rakettimestasi kuoli vammoihinsa, mutta leskirouvansa jatkoi sittemmin samassa puuhassa.

Heti uudenvuoden juhlinnan jälkeen media kertoi ilotulitteiden aiheuttamista vammoista. Ja terveydelle vaarallisista pienhiukkasista.

Ei taida keskustelu yltää samalle tasolle kuin viimeaikainen keskustelu tulipesissä puunpolton seurauksista. Jos ottaisi nämä keskustelut puolivakavasti, eihän meitä olisi olemassakaan. Asuivathan esi-isämme ja -äitimme savutuvissa! ja lapsensakin syntyivät usein savusaunassa. Pitäisiköhän kieltää sekä ilotulitteet että puulämmitys?

Pauke ja välke ulkona yltyi ja jatkui kello kahteen aamulla!

Näissä merkeissä toivotan kaikille Kotsarin lukijoille Hyvää Vuotta 2019!

Etäalavekylläine
Lauri Jämsén

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>