Vietin pari viikkoa sitten viikonlopun niin sanotusti isolla kirkolla. Matkustin jopa metrolla ensimmäistä kertaa, enkä edes eksynyt!

Palasin hyvillä mielin minilomalta takaisin myöhään sunnuntai-iltana, ja olin suunnitellut suhaavani äkkiä pyörällä kauppaan tekemään seuraavan viikon ruokaostoksia ennen nukkumaanmenoa.

Vein kamppeeni asunnolleni, ravasin portaat alas pyöräni luo ja aloin avata lukkoa. Mietin sitä avatessani, että se oli kummallisen mutkalla.

Sain lukon auki ja olin aikeissa ottaa pyöräni telineestä ja hypätä kiesille, kun huomasin, että joku tai jotkut olivat päättäneet viihdyttää itseään tekemällä ilkivaltaa.

Kaikki mahdolliset vaijerit olivat katkottu, tanko oli vedetty mutkalle, etulokasuojaa oli väännetty niin, ettei eturengas pyörinyt, ja mitä vielä.

Oli varmaan hämmentävä näky, kun nuori tyttö noitui keskellä kerrostalon pihaa kuin lappalainen.

Lähdin kauppaa kohti apostolin kyydillä tihrustaen itkua ja jakaen suruani ja kiukkuani perheelleni ja ystävilleni.

Aina kun ilkivaltatapauksista kuulee, sitä vain miettii, että eikö muka omatunto kolkuttele. Mitä toisen omaisuuden tuhoamisesta jää käteen?

Itselläni tekee pahaa jo se, jos vaikka vahingossa tiputan toiselle kuuluvan lasin ja se menee rikki. Paha mieli on taattu ainakin loppupäiväksi.

Uskon itse, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Joku saattaa jotakin ehdottaa, ja ryhmän paine voi olla niin kova, että kukaan ei tohdi sanoa vastaan, ja sitten se on menoa.

Mutta mikäpä minä olen sanomaan.

Onneksi pyörä on nyt saatu korjattua ja pääsen taas polkemaan kaikkialle, kiitos siitä kuuluu isälleni ja veljelleni.

Itsehän en olisi pyörälle osannut tehdä mitään.

Jätin sen vain pihalle lukkoon siinä toivossa, että joku sen olisi vienyt ja olisin saanut uuden vakuutuksen piikkiin.

Ei lykästänyt.

On hyvä, että osiin meni vain muutama kymmenen euroa, sillä kävin viime viikolla optikolla tarkistamassa, onko vika näössäni vai jossain muualla.

Näössähän sitä vikaa oli, ja pitäisi hommata uudet silmälasit. Kallis keissi opiskelijalle.

Kun voivottelin pyöräni kohtaloa silloin yhtenä sunnuntai-iltana, sain eräältä ystävältäni vastaisuuden varalle neuvon, että aina kun jätän pyöräni jonnekin, kannattaa katsoa, että rivissä on kalliimman näköisiä menopelejä.

Hetken neuvolle naureskeltuani totesin sen hyväksi. Aion ottaa käyttöön.