Uutiset Juha Kivinen

Taloutta aletaan tasapainottaa Pihtiputaalla jo tammikuussa

Pihtiputaan kunnanvaltuutetut kävivät joulupöytään ennen valtuuston talousarviokokousta. Kuvassa vasemmalta ravintola Eväsrepun yrittäjä Maija Tervonen sekä valtuutetut Reijo Jämsén, Kari Parkkonen, Tauno  Mattola, Raimo Pärnänen ja Tapio Saastamoinen.

Pihtiputaan kunnan talousarvion alijäämä romahti vuodessa 386 000 eurosta 1,17 miljoonaa euroa miinukselle. Siihen ovat vaikuttaneet muun muassa verotulojen lasku, valtionosuuksien väheneminen sekä vanhustenhuollon asumispalvelumenojen ja lastensuojelumenojen kasvu.

Kunnanjohtaja Ari Kinnunen kertoikin kunnanvaltuuston talousarviokokouksessa, että kunnassa aloitetaan talouden tasapainotusohjelman laatiminen jo heti tammikuun alussa. Kunnan tulot ja menot halutaan saattaa tasapainoon neljässä vuodessa.

Tasapainotusohjelmaa laativat toimialajohtajat henkilöstönsä kanssa. Ohjelman laadintaan saadaan poliittista ohjausta kunnan päättäviltä elimiltä. Valmista pitää olla kesäkuuhun mennessä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Teppo Jämsén (kesk.) linjasi, että taloudessa ei pidä etsiä leikkaamiskeinoja kunnan elinvoimaisuuden kustannuksella. Jämsén korosti, että kaikki keinot on otettava käyttöön toimintojen tehostamiseksi.

– Uskon, että saamme asiat järjestymään paremmin säilyttämällä nykyinen palvelutasomme. Veronkorotukset ovat aivan viimeinen konsti, Jämsén huomautti.

Ari Kinnunen vihjaisi, että jotain kohennusta kunnan taloustilanteeseen on luvassa, kun tuulivoimaloita aletaan rakentaa todennäköisesti ensi vuonna Ilosjoelle. Tuulivoimalaluvat ovat saaneet lainvoiman. Kinnunen totesi, että tuulivoimalat tuottavat kunnalle merkittäviä kiinteistöverotuloja ja myös lisäaktiviteetteja voisi olla tulossa niiden kautta Pihtiputaalle.

Talousarvio ei sisältänyt määrärahoja pitkään ja hartaasti odotetulle kuntosalille, mikä kiusasi eräitä valtuutettuja. Kari Parkkonen (sd.) piti harmillisena sitä, että kunta keskustelee yrittäjävaihtoehdosta vasta tammi-helmikuussa.

Parkkosen mielestä yrittäjäehdokas saattoi venyttää jopa tahallaan neuvotteluja, mikä johti siihen, ettei kunta ehtinyt hakea tälle vuodelle valtionapua kunnan omaan kuntosaliin.

Ari Kinnunen totesi, että jos kuntosalihanke yrittäjäehdokkaan kanssa menee puihin, kunnan omaa kuntosalia pitää miettiä uudestaan.

Kunnanvaltuusto teki yhden muutoksen talousarvioesitykseen. Markku Kananen (kesk.) esitti, että yksityistieavustukset pidettäisiin sittenkin nykyisellä tasollaan ja valtuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti. Avustuksiin oli esitetty 20 prosentin leikkauksia. Kananen perusteli esitystä sillä, että kunnossa pidetyt sivutiet antavat mahdollisuuden asua pitempään kylillä.

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Hannu Aho (kesk.) kertoi, että sivistyslautakunta olisi leikannut yhteisöille suunnattuja avustuksia vain 10 prosenttia, mutta kunnanhallitus nosti leikkaukset 20 prosenttiin.

Ahon mukaan Pihtiputaan kunnan nuorisotoimi siirretään jatkossa kunnan oman viranhaltijan vastuulle, jotta se saadaan paremmin ”täällä päässä hoidettavaksi ja pihtiputaalaisten käsiin”.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>