Maaseudun kehittämiseen liittyvissä puheissa toistetaan samaa mantraa maaseudulla elämisen mahottomuuesta. 

Maaseuvun kuolemankunnista uutisoivat tässä menneelläkin kuulla, vanhoja turjakkeita kuulemma tuvat täynnään. Surkastuu se ja autioituu, kalliiksikin se tulee, ja vielä kaupungissakin asuville, kun muutama tuhatta kylähullua siellä vielä väen vängällä yrittää sinnitellä. 

Pitäisi sieltä älytä jo siirtyä sivistyksen ja rahamassien äärelle. Väittävät varman tiedon olevan, jotta kaupungeissa se kaikki raha ja viisaus on, että iso on yhtä kuin raha. Kaks köyhää kun laitetaan yhteen niin johan tullee yks iso rikas. 

Jos noihin kuolemankuntauutisiin on uskominen, niin arkkukauppiaille, maahan panijoille ja muuttofirmoille näyttäs täällä maalla vielä muutamaksi hetkeksi arpeettia riittävän.  

Tämä systeemihän menee jotensakin niin, että kaikki ihmiset ovat jonkun kunnan asukkeja. Sanovat, jotta nuo kaupungit ovat semmoisia isoja kuntia. No, tämä kuntakeskustelu, se se on sitten ollut viime vuosina niin maan perusteellisen ykstotista synkistelyä, kulkenut yhtä ja sammaa rattaa. 

Se kunta on vaan sitä yhtä sotea ja tyhjyyttään ammottavia kassakirstuja, pelkkää kurjuutta väittävät kunnan olevan. Valtuustot puolivillasia päättäjiä pullollaan ja kuntatalot ja virkamiehet harmaahommeessa niinku entivanhaan kellarin hillopurkit. 

Ja tässä kuntakeskustelussa se vasta kummalliseksi menneekin tämä vänkäys. Ei siellä kaupungissa sitte olekaan sitä rahhaa. Viimesetkin pennoset on käytetty ajat sitten, olemattomilla rahoilla kuuluvat pellaavan vuodesta toiseen niinku kakarat lautapelejä pelatessaan tuvan nurkassa. Ja tuossa toisessa funteerauksessa, vissillä puhheella väittivät, että iso on yhtä kuin raha. 

Voi hyvän tähen, miten tämä nyt sitten pitäis ymmärtää, maalaiset joukkovaellukselle niinko sopulilaumat tunturista vai mitä tässä nyt pitäis tehdä. 

Turha tähän on vastausta lähteä kyselemään näiltä maaseudun kehityshenkilöiltä ja muilta sen sortin instansseilta. Vakoilin näet vähän niitten sijaintitietoja ja jälet johti kivikyllään Mannerheimintien tietämille. Myös aiheeseen vihkiytyneitten lehtien. Omiin kässiin se on onni otettava tässäkin tappauksessa. Parhaat ideat ne on syntynyt aina paikan päällä, rantarapakossa, tyhjällä pellolla tai metässä tuumaillessa. 

Mutta älähän mittään, männeellä viikolla se sitten rysähti – liki miljoona kivikyläläistä pyrkii kuulemma maaseudun suuntaan. Varma tieto kertoo, että tämä ei olekaan ennää mittään pelkkiä hilijaisia signaaleja, maaseudun kutsu on nyt käyny. 

Ihanhan tämän tiedon edessä herkistyy. Ruvetaahan valamistautumaan tähän, täällä Puttaallakin. Pitäsköhän tässä kosulteerata enstöikseen sitä Trumpentööriä sen muurihankkeen tiimoilta.

Kristiina Strandman