Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Oppilaiden etu on saada koulut auki mahdollisimman pian

Koronavirus ei jätä päättäjiä rauhaan. Hallitus pähkäilee parhaillaan, siirrytäänkö kouluissa takaisin lähiopetukseen vielä ennen kesälomaa ja mitä tehdään elinkeinonsa toviksi menettäneen ravintola-alan tukemiseksi. Koulujen avaamisella on puoltajansa, mutta ajatus herättää myös vastustusta.

Hallitus joutuu arvioimaan, onko koronaviruksen leviäminen saatu padottua niin tiiviisti, että koulujen ovet voidaan avata. Yksi ajatus on se, että kouluun voisivat palata 1-3-luokkalaiset ja mahdollisesti peruskoulunsa päättävät yhdeksäsluokkalaiset.

Enemmistö opettajista haluaa jatkaa etäopetusta lukukauden loppuun asti. Opettajat ovat huolestuneita omasta terveydestään, mutta myös viruksen leviämisestä oppilaiden ja koulun muun henkilöstön keskuudessa.

Moni asiantuntija on sitä mieltä, että koulujen avaaminen on riskittömin tapa ryhtyä purkamaan rajoituksia. Hallituksen voimassaolevan linjauksen mukaan etäopetus jatkuu 13. toukokuuta saakka. Jos koulut avataan 14. toukokuuta, ne ehtivät toimia runsaat kaksi viikkoa ennen kesälomaa.

Normaaliin koulunkäyntiin on syytä palata heti kun se on mahdollista. Oppilaiden erot korostuvat etäopetuksessa. Vahvimmat pärjäävät kaikissa oloissa, mutta opettajalta enemmän tukea tarvitsevien oppilaiden oppimiselle ja motivaatiolle korona-aika voi olla tuhoisa. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>