Kirjoitin viisivuotiaana runon. Käydessäni Pihtiputaalla äiti melko usein joko muistelee runoa tai kaivelee taitellun paperin laatikosta ja lukee sen ääneen.

Siinä ei ole sisällöllisesti juuri päätä tai häntää ja kirjaimetkin osoittavat mihin suuntiin sattuu, mutta kai sitä runoksi voi kutsua.

Siitä lähtien kirjoittaminen on ollut iso osa elämääni. Eräs alakouluiältä kirkkaana mieleeni piirtynyt muisto on se, kun istuin ystäväni kanssa työpöytäni äärellä ja tämä ihasteli lasista lämpömittariani, jonka sisällä pienet, värikästä nestettä sisältäneet lasipallot liikkuivat ylös ja alas lämpötilan mukaan.

Hän pamautti sen pöytään sellaisella voimalla, että lasinen pohja irtosi ja kirkas neste valui pöydälle kastellen meidän kirjevihkomme ja erään rakkaudella laaditun romaaninalun.

Lukuisat, myös yöllä teltassa valvotut tunnit menivät hukkaan, kun neste liuotti harakanvarpaat sinisiksi läiskiksi. Se oli suuri harmitus.

Sittemmin olen saanut kirjoittaa sydämeni kyllyydestä ja enemmänkin. Kandin- ja maisterintutkielmat ovat elämäni suurimmat saavutukset.

Niiden parissa vietin niin monia tunteja, että en osaa sitä mitenkään luvuiksi muuttaa. Tärkein oppi, jonka niiden kirjoittamisesta sain, oli se, että kielellä muutetaan maailmaa.

Mikään tekstinpätkä, kolumni, artikkeli, romaani tai twiitti ei ole neutraali kuvaus maailmasta, vaan teko, joka muokkaa sitä, miten lukija näkee ympäröivän todellisuuden.

Jokainen sana on valinta ja rajalliseen tilaan luodun tekstin sisältö nostaa huomion keskelle vain pienen siivun maailmasta jättäen samalla sivuun valtavan määrän mahdollisia aiheita.

Minäkin käytän valtaa kirjoittaessani tälle palstalle. Nostan teidän tietoisuuteenne jonkin aiheen ja tuon esille juuri omia ajatuksiani ja näkemyksiäni maailmasta jättäen käsittelemättä muita pohdintoja ja kokemuksia, niin paljon kaikkea, mistä juuri minulla ei ole aavistustakaan.

Vaikka joskus koen elämäni hankalammaksi kuin monen ikätoverini, kun jalkani ovat niin kovin usein kipeät ja jäykät, enkä voi haaveilla maailman valloittamisesta fyysisillä tavoilla, tiedän, että voin tehdä paljon. Minä voin kirjoittaa.

Olen erittäin etuoikeutettu, kun olen päässyt jakamaan mietteitäni teidän kanssanne. Korona pisti kevään ihan uusiksi, enkä päässyt keskustelemaan kanssanne kasvotusten, oppimaan lisää ajatuksistanne.

Sekin on ollut oppitunti sinänsä. Olla kotona, lukittautuneena neljän seinän sisään. Ehkä kesä koittaa viimein ja pääsemme ulos auringonpaisteeseen. Sitä toivon teille kaikille.