Pääkirjoitus Heikki Jämsén

Koronasta on ollut kunnille myönteisiäkin talousvaikutuksia

Kuntaliiton mukaan koronaepidemia heikentää kuntien taloutta tänä vuonna vähintään 1,5 miljardilla eurolla. Vastauksia otettiin suurimmilta kunnilta, joten tilanne ei näytä ihan yhtä synkältä Pihtiputaalla ja Kinnulassa.

Epidemia ei ole ainakaan vielä taivuttanut pikkukuntia yhtään enempää kyykkyyn talousongelmien edessä. 

Kinnula on saamassa otetta taloutensa vakauttamisessa, vaikka miinusta tuli viime vuonna 1,16 miljoonaa euroa. Pihtiputaan valtuusto saa hyväksyttäväkseen 1,1 miljoonaa pakkaselle jääneen tilinpäätöksen. Samassa kokouksessa tehdään päätöksiä talouden tasapainottamisohjelmasta.

Talousjohtaja Ari-Jukka Käsmä on havainnut numeroita plaratessaan, että koronan vaikutus Pihtiputaan talouteen on ollut toukokuun loppuun mennessä myönteinen. Säästöä on tullut koulujen etäopetuksesta, päivähoidon vajaakäytöstä, vähentyneistä sairauspoissaoloista ja sijaisten käytöstä sekä pienentyneistä palvelujen ostoista. 

Korona näkyy ehkä selvemmin ensi vuonna, mutta sen vaikutusta esimerkiksi yhteisöverotuloihin ja valtionosuuksiin ei vielä tiedetä.

Kinnula suunnittelee lomautuksia, mutta Pihtiputaalla ei niihin uskota. Siksi maanantaina kokoontuva valtuusto käsittelee pitkän listan esityksiä, joiden toivotaan tasaavan ja vahvistavan kunnan taloutta vuosiksi eteenpäin. 

  

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>