Turvetuotannon elinkaari on suon tuhatvuotisessa elämässä lyhyt, vain 20–30 vuotta. Sen jälkeen suopohja palautuu viljelijälle. Hän saa haltuunsa rikkaruohottoman ojikon, jossa on jäljellä mustaa pohjaturvetta vielä parikymmentä senttiä.
Meillä on turvetuotannon soita kaikkiaan 65000 hehtaaria. Kun olemme luopumassa polttoturpeesta ehkä jo vuoteen 2030 mennessä, suopohjia alkaa vapautua vähintään 5000 hehtaaria vuodessa. Mitä turvesuon pohjille pitäisi tehdä?
Suopohjalla on monet käyttömahdollisuudet. Suopohjan voi soistaa takaisin luonnontilaan jättämällä ojat sikseen. Suopohjan voi myös padota lintujärveksi.
Luontevinta täsmällisiin ja tehokkaisiin sarkaojin kuivatulle suopohjalle on käyttö maa- ja metsätaloudessa.
Metsitys suopohjilla tunnetaan hyvin, sillä kokemuksia on jo yli 50 vuoden ajalta. Vanhimmat rauduskoivun kokeet ovat Pohjois-Hämeessä, Kihniön Aitonevalla. Limingan Hirvinevalla on tutkittu 30 vuotta hyvin kasvaneita hieskoivikoita.
Suopohjien peltoviljelyyn kannustaa Isak Brennerin esimerkki. Suoviljelyn isäksi mainittu Isokyrön kirkkoherra kehitti 1600-luvulla kydötysmenetelmän. Suo kuivattiin ja sen pintaa poltettiin muutaman sentin syvyydelle. Pintatuhkaan sekoitettiin karjanlantaa, maa muokattiin ja se kylvettiin rukiille.
Kydötty turvemaa antoi hyvän sadon muutamia vuosia. Kun viljan sato laski, turvemaan pinta kydöttiin uudelleen. Kydöttäminen oli käytössä maan länsiosassa 1900-luvun alkuun saakka, etelärannikolta viljan tuleentumisrajalle, Oulujokilaakson tasalle.
1900-luvun loppupuolella kehitetty turvetuotanto suon jälkiviljelyineen on nykyaikainen muunnos kirkkoherra Brennerin kydötysmenetelmästä? Turpeen kytöliekki palaa nytkin, mutta se ei pala hitaasti suolla vaan tarkoin ohjattuna kaukolämpövoimalassa.
Tuorein suopohjien mahdollisuus ovat energiapellot. Lupaavin peltohakkeen kasvi on jalostettu energiapaju. Sen viljelyä on tutkittu vuodesta 1979, kun Haapaveden Piipsannevalle perustettiin ensimmäiset kokeet. 2020-luvulla pajun energiaviljelylle on lisätarve, hiiliviljelyn tarve. Vahvojen juuriensa myötä viljelypaju kerryttää maaperän hiilivarastoa rahka- ja saraturpeita nopeammin.
Suopohjien energiaviljely ei ole vielä edennyt, koska etenkin energiapajun luokitus on ollut EU:n tukiluokituksessa sekava. Onko kyseessä pelto vai metsä?
Täsmällisten sarkaojien lohkoilla, perunan tapaan riveihin viljelty, koneellisesti hoidettu ja lopulta puimurilla korjattu pajukko muistuttaa kieltämättä enemmän peltoa kuin luonnonmetsää. EU:n luokituksessa turvesuonpohjat pitäisi luokitella ensisijaisesti pelloiksi. Tukiaisiltaan energiapeltojen aseman tulisi olla tasavertainen ruokapeltojen ja rehupeltojen kanssa.
Näin suopohjien energiaviljely saisi EU:n ynnä kotimaisen maataloustuen vuotuisen hehtaarimaksun. Vuotuinen hehtaarituki voisi käynnistää 2020-luvulla pitkään kehitetyn energiaviljelyn ja 2020-luvulla odotetun hiiliviljelyn polttoturpeen jättösoilla.
Turvesuonpohjat ovat uusi luonnonvaramme. Ne eivät ole joutilaaksi jäävä riesa.
Veli Pohjonen
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori
Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa
Metsätalouden energiatuotannon
emeritusprofessori
Joensuun yliopistossa
