Kinnulan kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta kokonaisuudessaan. Kursivoidut kohdat ovat Kinnulan kunnan omaa lausunto-osuutta.
Selvitysvelvollisuudesta
Kuntarakenneuudistuksen toteuttamiseksi kunnalla olisi lakiluonnoksen mukaan velvollisuus selvittää kuntien yhdistymistä, jos yksikin seuraavista kolmesta selvitysperusteesta osoittaa selvitystarvetta: 1) palveluiden edellyttämä väestopohja, 2) työpaikkaomavaraisuus, työssakäynti ja yhdyskuntarakenne, 3) kunnan taloudellinen tilanne. Kunta ei kuitenkaan voisi jättäytyä selvityksen ulkopuolelle, vaikkei se täyttäisi selvitysperusteita, mikäli alueella ei muutoin ole saavutettavissa lain edellytykset täyttävää toiminnallista kokonaisuutta.
Palveluiden edellyttämää väestopohjaa koskevan selvitysperusteen mukaan alle 20 000 asukkaan kunnan tulisi selvittää yhdessä alueen muiden kuntien kanssa yhdistymistä alueella, jossa on palveluiden järjestämisen, rahoittamisen ja kehittämisen kannalta riittävä väestöpohja sekä kyky riittävään omaan palvelutuotantoon. Selvitysalueella tulisi olla erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon oman palvelutuotannon, matalan kynnyksen palvelujen ja lähipalvelujen kannalta vähintään 20 000 asukasta.
Kinnulan kunnan mukaan pienemmänkin asukasluvun selvitysalueiden tulisi tulla kysymykseen silloin, kun selvitysalueella on pitkät kuntien välisetetäisyydet ja asutus on harvaa.
Lakiluonnoksen 4 c §:n 3 kohdan mukaan perusopetuksen laadukkaan ja yhdenvertaisen järjestämisen kannalta alle yksivuotiaiden ikäluokan tulisi olla alueella vähintään noin 50 lasta. Tutkimuksellinen tieto ei anna suoraa tukea nimenomaan 50 lapsen ikäluokan kriteerille, ja asiaa tulisikin tarkastella paremman tutkimustiedon näkökulmasta.
Monet empiiriset havainnot osoittavat päinvastoin, että opetuksen laatu on parempi pien- kuin suurryhmissä johtuen mm. siitä, että opettajalla onenemmän käytettävissä aikaa oppilaille ja oppilastuntemus mahdollistuu. Voimassa olevan perusopetuslainsäädännön mukaan kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Opetus tulee järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Kinnulan kunnan näkemyksen mukaan vaade 50 lapsen ikäluokasta perusopetuksen järjestämisen pohjaksi vaarantaa alueen lasten ja nuorten tasavertaiset mahdollisuudet saada opetusta lähikouluperiaatteen mukaisesti.
Lakiluonnoksen perustelujen mukaan “työssäkäynti ja yhdyskuntarakenne kuvaavat asukkaiden arjen näkökulmasta alueita, joilla kuntarajojen merkitys on vähäinen, sekä kuntien keskinäistä riippuvuutta ja osaltaan kuntien työmarkkinadynamiikkaa ja kuulumista samaan talousalueeseen. Näillä alueilla kuntien kehittäminen on elinkeinorakenteen näkökulmasta voimakkaasti sidoksissa yhteen.”
Työssäkäyntialueiden ja kuntalaisen luontaiseen elinpiiriin vetoaminen edustaa ajastaan jälkeen jäänyttä näkökulmaa. Asian laita oli toisin hevoskärryjen aikakaudella. Nykyiseen modemiin paikallisen itsehallinnon näkemykseen kuuluu kuntaidentiteetin (yhteisöllisyyden) vahvistaminen ja paikallisten elinkeinojen kehittäminen.
Lakiluonnoksen 4 d § :n mukaan työpaikkaomavaraisuusperuste täyttyisi, mikäli kunnan työpaikkaomavaraisuus on alle 80 prosentin. Viitaten edellisiin lainkohtiin, tutkimuksellinen tuki juuri 80% työpaikkaomavaraisuudelle ei ole perusteltua. Suurempi tutkimustiedon hyväksikayttö olisi ollut kriteerin määrittelyssä tarpeen. Työpaikkaomavaraisuudelle luonteenomaista on erittäin suuri vaihtelu maaseutumaisten kuntien ja kaupunkikeskusten välillä. Monessa tapauksessa maaseutu työllistää kaupunkilaisia.
Kunnan talouden osalta maaseudun kunnat ovat usein voimakkaasti riippuvaisia valtionosuuksista. Vaikka uudistuksen lahtökohtana on elinvoimaisten kuntien hakeminen, ei harvan asutuksen ja vaestön pienen tulotason ja lakisääteisen palveluiden jarjestämisvelvollisuuden muodostamaa vaikeaa yhtälöa voida jatkossakaan ratkaista ilman oikeudenmukaista valtionosuusjarjestelmää. Pelkkä kuntarajojen siirtely ei varmista laajojen ja tulopohjaltaan heikkojen maaseutualueidenperuspalveluiden rahoitusta.
Uudistusta valmisteltaessa on luvattu kuulla kuntia. Kevään 2012 kuntien ensimmäisellä lausuntokierroksella yli puolet kunnista ei kannattanut kuntaliitoksia. Hallituksen kaavailemien suurkuntien kannatus oli tätäkin huomattavasti vähäisempi. Kaksi kolmasosaa kunnista vastusti lainsäädännön käyttämistä kuntarakenteiden ohjausvälineenä. Tästä huolimatta lakiluonnos lähtee mallista, jolla käytännössä kaikki kunnat velvoitettaisiin kuntaliitosselvitykseen.
Maaseutualueiden kunnat kouluttavat työvoimaa kaupunkien ja eteläisen Suomen tarpeisiin. Näin myös kaupunkiseudut hyötyvät maaseutualueille maksetuista valtionosuuksista. Maaseudun kunnat ovat ennestään voimakkaan rakennemuutoksen kohteena. Uudistus ei saisi johtaa tilanteeseen, jossa muuttoliike voimistuisi entisestään. Kinnulan kunta kiinnittää huomiota siihen, että kuntarakennelakiluonnoksesta ei selviä, mistä säästöt kuntien yhdistämisessä syntyvat. Mikäli palveluita aiotaan voimakkaasti keskittää, se lisää omalta osaltaan liikkumistarvetta ja kasvattaa hiilijalanjälkeä.
Selvitysperusteista (mi. poikkeusperusteista)
Lakiluonnoksen 4 f §:n mukaan “selvitysperusteiden osoittamasta selvitysalueesta voidaan poiketa, jos kunnalla on edellytykset vastata palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta eikä poikkeaminen estä toiminnallisten kokonaisuuksien muodostumista alueella”. Lakiluonnoksen yksityiskohtaisissa perusteluissa 4 f §:aa on selvennetty siten, että “erityisen harvaa asutusta arvioitaisiin kunnan valtionosuuden perusteena käytettävien syrjäisyyskertoimien perusteella siten, että poikkeamisperuste koskisi vain syrjäisyysluvultaan kahteen korkeimpaan luokkaan kuuluvia kuntia”.
Tämä muodostaa esimerkiksi pohjoisen Keski-Suomen kohdalla osaltaan tarvetta tarkentaa lakiluonnosta mm. sen vuoksi, että toiminnallisten kokonaisuuksien osalta jo olemassa olevat ja totutut yhteistyösuunnat koostuvat syrjäisyysluvuiltaan erilaisista kunnista. Luontevien alueiden muodostaminen tai jo toimivien alueiden toiminnan jatkaminen tulisi olla mahdollista siitä huolimatta, että taustalla toimivilla kunnilla olisikin erilaiset syrjäisyysluvut.
Lakiluonnoksen säännösten mukaan esimerkiksi pohjoisen Keski-Suomen kuntien mahdollisuus hakea poikkeamisperustetta selvitysalueesta on lakiluonnoksen ja sen perustelujen mukaan hyvin epäselvä, vaikka osa alueen kunnista on lain yksityiskohtaisissa perusteissa erikseen mainittukin. Kinnulan kunta toteaa, etta se on jo aikaisemmin hakenut poikkeusta Paras-lain mukaisista väkilukuvaateista yhdessä Viitasaaren ja Pihtiputaan kuntien kanssa.
Selvitysvelvollisuuden sisällöstä
Lakiluonnoksen mukaan yhdistymisselvityksen tavoitteena on esitys kuntien yhdistymisestä ja siihen liittyvä yhdistymissopimus. Selvityksen tulee aina sisältää vähintään seuraavat asiat (vaikka kunnat eivat päätyisi tekemään yhdistymisesitystä): suunnitelma hallinnon ja palvelujen järjestämisestä sekä palvelujen tuottamisesta selvitysalueella, selvitys yhdistymisen vaikutuksista kuntien yhteistoimintaan, selvitys taloudellisesta tilanteesta, arvio asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien sekä lähidemokratian toteutumisesta, yksityiskohtainen arvio kuntien yhdistymisen eduista sekä arvio kielellisten oikeuksien toteutumisesta.
Asukaslukuvaatimusten edellyttämät laajat selvitysalueet johtavat siihen, että onnistuneiden kuntaliitosten edellyttämä tunnusteluvaihe jää pois ja muodostettavissa selvitysalueissa on mukana kuntia, joilla on periaatteellisesti kielteinen suhtautuminen liitokseen. Tämä pidentää selvittämisen aikataulua ja vaikeuttaa myönteisen lopputuloksen aikaansaamista. Lähtökohtaisesti kuntaliitokseen haluttoman ja tehtävistään sekä taloudestaan huolehtivan kunnan mekaaninen selvitysvelvollisuuson vähämerkityksellista työtä, joka on pois alueen elinvoiman kehittämisestä.
Kuntaliitto on todennut 16.8.2012, että “Selvityksen kohteena tulee olla kuntien yhdistymisen ohella myos kuntien yhteistyö. Näin vältytään monilta erillisselvityksiltä ja turvataan kuntien vapaaehtoinen osallistuminen selvityksiin.” Yhteistyövaihtoehdon selvittäminen esim. soten ja toisen asteen koulutuksen osalta on välttämätöntä. Näiltä osin Kinnulan kunta yhtyy Kuntaliiton näkemykseen.
Lakiesityksen sisältämistä maaraajoista ja menettelyistä
Rakennelain lisäksi vireillä on samanaikaisesti monta muuta kuntakenttää koskevaa uudistusta, joiden lopullinen sisältö ei ole tiedossa. Tästä syystä kuntien on miltei mahdotonta muodostaa kantaansa pelkkään kuntarakenteeseen. Kokonaisuudessaan voi sanoa, että uudistuksen aikataulu vaikuttaa epärealistiselta. Erityisen suuri ongelma on se, että sote-uudistus sekä kuntien tehtävien tarkastelu ja päivittäminen, valtionosuusuudistus sekä kuntalain uudistaminen ovat vielä toistaiseksipahasti alkutekijöissään.
Lakiluonnoksen mukaan kuntien tulee tehdä 4 b §:ssa tarkoitettu yhdistymisselvitys ja mahdollinen siihen perustuva yhdistymisesitys 1. päivään huhtikuuta 2014 mennessä. Määräaikaa voi pitää jo itsessään varsin alimitoitettuna, jotta riittävän monipuoliset ja tasapainoiset selvitykset voitaisiin saada aikaan. Kunnan tulee ilmoittaa ministeriölle 30. päivään marraskuuta 2013 mennessä, minkä kunnan tai kuntien kanssa se selvittää 4 b §:n mukaisesti kuntien yhdistymistä. Mahdollistapoikkeamisperustetta on haettava niin ikään marraskuun loppuun mennessä. Kaytännössä poikkeamisen hakeminen ja sen käsittely johtanee siihen, etta aikaa varsinaisen selvityksen tekemiseen on vielä normaaliakin menettelyä vähemmän.
Tavoiteaikataulun mukaan rakennelain on tarkoitus tulia voimaan kesällä 2013. Kinnulan kunta suhtautuu epäillen siihen, antaako tavoiteaikataulu edes lainvalmistelijoille riittävän mahdollisuuden kuntien antamien lausuntojen analysointiin.
Valtioneuvoston toimivallasta päättää kuntajaon muuttamisesta
Rakennelakiluonnoksen 18 § :n mukaan VN voi päättää kuntien yhdistymisestä näiden yhteisestä esityksestä. Hakemus voidaan hylätä, jos se on ilmeisesti vastoin kuntajaon muuttamisen edellytyksiä. Kriisikuntien osalta lakiluonnos näyttäisi antavan mahdollisuuden kunnan yhdistämisestä toiseen kuntaan myös vastoin ao. kuntien tahtoa (asukkaiden palveluiden turvaaminen).
Kuntien itsehallintoon kuuluu, että kuntaliitosten tulee pohjautua kaikissa tilanteissa kuntien omaan harkintaan. Kinnulan kunta muistuttaa siitä, että kunnallinen itsehallinto nauttii perustuslain suojaa ja siksi lain voimaantulo vaatii peruslain säätämisjärjestyksen mukaisen käsittelyn.
Yhdistymisavustuksien ehdoista ja määrästä
Lakiluonnoksen mukaan yhdistymisavustukset olisivat tasoltaan vastaavia kuin vuoden 2013 alussa voimaan tulevissa kuntien yhdistymisissä. Tuen määräytymisperusteita muutettaisiin kuitenkin vastaamaan kuntarakenneuudistuksen tavoitteiden mukaisten kuntien muodostamista siten, että tuen suuruus olisi nykyistä enemmiin kytköksissä yhdistyvien kuntien lukumäärään ja uuden kunnan asukasmäärään. Yhdistymisavustus olisi kuntien yhdistymistä kohden 3-10 miljoonaa euroa.
Enimmäismäärä yhdistymisavustusta maksettaisiin kuntien yhdistymisiin, joissa on osallisena yli kuusi kuntaa ja joiden asukasmäärä on vähintään 80 000 asukasta.
Luonnoksen pykälän 5. momentissa ohjattaisiin yhdistymisavustusten käyttöä. Sen mukaan yhdistymisavustus tulee käyttää välttämättömiin kuntien yhdistymisen kustannuksiin, uuden kunnan palvelujärjestelmän kehittämiseen ja palvelujen tuottavuuden parantamiseen tai uuden kunnan talouden vahvistamiseen. Yhdistyvien kuntien tulisi lain 8 § :n 1 momentin 11 kohdan mukaisesti sopia yhdistyssopimuksessa niistä periaatteista, joiden mukaan yhdistymisavustukset käytetään edellä mainittuihin tarkoituksiin.
Organisaatioita yhdistettäessä on tyypillistä, että ainakin alkuvaiheessa muutos kasvattaa menoja. Muutaman vuoden aikaviiveellä ajateltuna yhdistymisavustusten suuruus ei kuntatalouden kokonaisuudessa ole kovin merkittävä, eikä avustus sinänsä erityisesti kannusta uudistuksiin. Tuen käytön rajaaminen vähentää omalta osaltaan yhdistymisavustuksen kannustavuutta.
Kinnulan kunta pitää tärkeänä sitä, että yhdistymisavustuksia maksetaan kuntien yhdistyessä myös silloin, kun muodostettavan kunnan asukasluku jää aile 20 000 asukkaan.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Sote-uudistuksen tavoitteena on ollut tukea kuntarakenteen uudistamista. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus näyttäytyy kunnista katsoen kuitenkin tällä hetkellä ainoastaan sekavana kokonaisuutena. Jotta kuntien lausunnoilla olisi todellista merkitystä, tulisi kunnille antaa riittävästi tietoa kaikista kuntiin ja kuntapalveluihin kohdistuvista, käynnissä olevista uudistuksista. Tätä kunnat edellyttivät jo viime kevään ensimmäisellä lausuntokierroksella. Samaan asiaan on kiinnittänyt huomiota mm. oikeuskansleri.
Erva-alueiden lopulliset sote-linjaukset saadaan selvityshenkilöiden raporttien yhteenvedon jälkeen helmikuun loppuun mennessä, joten näissä kuntien rakennelakilausunnoissa niitä ei voi ottaa huomioon. Ajoituksellisesti rakennelakia koskevan lausuntopyynnön ajoituksessa on epäonnistuttu.
Sote-uudistuksessa esillä olleiden asiakirjojen mukaan kunnilla säilyy mahdollisuus järjestää joitakin peruspalveluja itse, jos kunnassa on vähintään noin 20 000 asukasta. Tämä asukaslukukriteeri ei ainakaan pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen pohjoisessa Keski-Suomessa vaikuta toimivalta. Asukaslukuvaade ei myöskään mahdollista alueella asukkaiden luontaisen asiointiin pohjautuvien sote-alueiden tai kuntarakenteiden vahvistamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhtenä keskeisenä lähtökohtana on ollut kaksiportainen järjestelmä. Lähtökohtana on uusi laaja perustaso, jota tukee erityisvastuutaso. Peruslinjauksen mukaan järjestämis- ja rahoitusvastuu on ensisijaisesti kunnilla ja vaihtoehtoisesti kysymykseen voi tulla sote-alue. Linjaus sote-palveluiden kaksiportaisuudesta on sinänsä ongelmallinen, eikä suoraan istu ainakaan kaikkien alueiden tarpeisiin.
Sote-uudistuksessa laajan perustason, joka sisältää myös erityispalveluja, palvelutarpeeseen vastaaminen edellyttää vähintään noin 50 000-100 000 väestöpohjaa sekä muiden kantokykytekijoiden ja erityispiirteiden huomioon ottamista. Laaja perustaso näyttäisi uudistuksen tässä vaiheessa pitävän sisällään kutakuinkin neerikoissairaanhoidon tehtävät, jotka nykyisin kuuluvat sairaanhoitopiireille. Linjaus näyttäisi mahdollistavan esimerkiksi Keski-Suomessa nykyisen maakuntapohjaisen erikoissairaanhoidon tehtävien hajauttamisen mahdollisesti asukaslukuvaateen pohjalta rakennettaville kunnille tai muodostettaville sote-alueille. Tätä Kinnulan kunta ei pidä kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisena ratkaisuna.
Edellä mainitut vähintään noin 20 000 asukkaan ja vähintään noin 50 000-100 000 asukkaan väestöpohjat näyttäytyvät ainakin Keski-Suomen osalta ristiriitaisena ja hämmentävänä. Kinnulan kunta pitää nykyistä sairaanhoitopiirin n. 270 000 asukkaan toiminta-aluetta sopivan kokoisena järjestämispohjana ainakin nykyisen erikoissairaanhoidon osalta.
Kinnulan kunta esittää kantanaan, että oman alueen osalta paras vaihtoehto on, että Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren sosiaali- ja terveydenhuollon nykyinenyhteistoimintasopimus ja palvelutuotanto jatkuvat nykyisellään. Kinnulan kunta uudistaa tässä yhteydessä Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren 15.8.2011 tekemän yhteistoiminta-alueemme hyväksymispyynnön.
Kinnulan kunnan erikoissairaanhoidon palvelut on jatkossakin tarkoituksenmukaisinta hankkia nykyiseltä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä sekä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä. Mikäli uudistus johtaa siihen, että nykyinen sairaanhoitopiiri lakkaa, tulisi samalle alueelle muodostaa vapaaehtoinen uusi erikoissairaanhoidon kuntayhtymä. Erikoissairaanhoidon vapautumisen myötä vuoden 2014 jälkeen Kinnulan kunta varaa mahdollisuuden ostaa erikoissairaanhoitoa myös muualta Suomesta. ERVA-tason palvelut on tarkoituksenmukaisinta turvata kuulumalla KYS-ERVA -alueeseen.
Ministeriryhmän linjaus asiakaspalveluista kunnissa
Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä (HALKE) puolsi 14.2.2013 julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishankkeen (Asiakaspalvelu 2014) ehdotuksia yhteisissä asiakaspalvelupisteissä tarjottavista palveluista, palveluverkostosta ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamallista. Hankkeen tavoitteena on, että asiakas saa julkisen hallinnon palvelut kohtuuetäisyydellä yhteisistä asiakaspalvelupisteistä (yhden luukun periaate) ja että yhteiset pisteet lisäävat hallinnon tehokkuutta ja taloudellisuutta.
Ministeriryhmä linjasi jo kesäkuussa 2012, että kunnat vastaavat yhteisen asiakaspalvelun järjestämisestä ja palvelupisteissä tarjotaan lakiin perustuen aina poliisin lupapalveluja sekä työ- ja elinkeinotoimistojen, verohallinnon, maistraatin, ELY-keskusten, työvoiman palvelukeskusten ja kuntien palveluja. Muut toimijat, kuten Kansaneläkelaitos tulevat mukaan sopimusperusteisesti. Näiden valtion viranomaisten ja kuntien yhteisissä pisteissä tarjoamat palvelut on nyt yksityiskohtaisesti määritelty hankkeen väliraportissa. Asiakaspalvelua tarjotaan palveluneuvojan antamana paikan päällä sekä viranomaisen oman asiantuntijan antamana etäpalvelunavideoyhteyden välityksellä tai paikan päällä. Kunnalle korvataan omakustannusperiaatteella sille muiden tahojen palvelujenjakamisesta aiheutuvat kustannukset.
HALKE linjasi kesällä myös, että yhteisen asiakaspalvelun palvelupisteverkko kattaa lakisääteisesti koko maan. Hanke on syksyn aikana hahmotellut kahta vaihtoehtoa palvelupisteverkoksi. Valmistelun lähtökohtana on ollut, että asiakaspalvelupisteen vaikutusalueen asukkaista 90 prosentilla on pisteeseen enintään 40 kilometrin matka, ja että asiakaspalvelupisteet sijaitsevat siellä, minne alueen asiointi ja työssäkäynti muutoinkin suuntautuvat. Valmistelun tavoitteena on, että palvelupisteverkko mahdollistaa palvelun tuottavan ja taloudellisen järjestämisen. Lakisääteisen järjestelmän rinnalle jää myös mahdollisuus sopimusperusteisten yhteispalvelupisteiden perustamiseen ja ylläpitoon.
Ministeriryhmä puolsi valmistelun jatkamista siten, että selvitetään kahden vaihtoehtoisen palvelupisteverkon taloudelliset ja muut vaikutukset. Toisessa vaihtoehdossa siirrytään täysimääräisesti yhteiseen asiakaspalveluun. Yhteisiä asiakaspalvelupisteitä olisi tässä vaihtoehdossa 164 kunnassa. Siirtymäaika olisi tässä vaihtoehdossa varsin pitkä, arviolta viisi vuotta.
Toisessa vaihtoehdossa yhteiseen asiakaspalveluun siirryttäisiin aluksi alueilla, joilta puuttuu kahden tai kolmen järjestelmässä mukana olevan viranomaisen oma asiakaspalvelupiste. Yhteisiä asiakaspalvelupisteitä olisi tässä vaihtoehdossa 129 kunnassa, jossa Kinnulan kuntaon yhtenä palvelun tarjoajana. Siirtymäaika olisi kaksi-kolme vuotta. Yhteisen asiakaspalvelun alue laajenisi sitä mukaa kuin toimijat.
Loppuyhteenveto
Edellä esitettyihin seikkoihin vedoten Kinnulan kunta suhtautuu kuntaliitoksiin kielteisesti ja pitää kuntarakennelakiehdotuksen kuntaliitosselvityksiä tarpeettomina.
Kinnulan kunta tulee jatkamaan perustuslain suomin edellytyksin itsenäisenä kuntana tehden SOTE-asioissa yhteistoimintasopimuksen mukaista yhteistyötä Wiitaunionin ja naapurikuntien kesken.
Erikoissairaanhoitoa Kinnula tulee ostamaan Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiireiltä. Kinnulan kunta varaa mahdollisuuden ostaa erikoissairaanhoidon vapauduttua 1.1.2014 erikoissairaanhoitoa myös muilta palvelun tuottajilta. Kinnulan kunta tulee ostamaan ERVA-palveluja pääasiassa KYS:lta ja OUKS:lta.