Tulipahan taas käytyä synnyinmaassa. Siellä vierähti kokonaista kolme viikkoa.

Aivan ensimmäiseksi ihmettelin sitä, että missä olivat Ruotsin rekisterissä olevat autot? Vielä kymmenkunta vuotta sitten melkein joka toinen vastaantuleva auto oli Ruotsin rekkarissa, mutta ei ole enää.

Eivätkö ruosut enää vieraile entisessä kotimaassaan? Vai onko asian laita niin, että minun ikäiseni ihmiset ovat kyllästyneet entiseen kotimaahan tehtäviin matkoihin. Vanhemmat maanmiehemme eivät ehkä enää jaksa matkustaa Suomeen asti.

Minulla riitti taas lomaohjelmaa vaikka millä mitalla. Kesän kohokohtana on joka vuosi Pihtiputaan Keihäskarnevaalit.

Karnevaalit järjestettiin tänä vuonna 43. kerran. Kuluva vuosi on Pihtiputaan kunnan 150 vuotisjuhlavuosi.
Itse Tasavallan presidentti Sauli Niinistö seurueineen kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan.

Yritin ottaa presidentistä valokuvia kännykkään, mutta huonolla tuloksella, vaikka seisoin noin viiden metrin päässä presidentistä.

Käväisin kyselemässä keittiöhenkilökunnalta, kuinka paljon he arvelivat olevan kansaa koolla tämän kesän Keihäskarnevaaleilla. Sain vastaukseksi että noin pari tuhatta henkeä!

Suosittelen kaikille lukijoille että kävisitte Pihtiputaan Keihäskarnevaaleilla, parempaa ajanvietettä ei tahdo löytyä muualta Suomen suvessa.

Toinen joka vuotinen kesätapahtuma on Viitasaarella järjestettävät Wilma-markkinat. Sielläkin oli kansaa kuin meren mutaa, lämpömittari näytti tuona päivänä + 29 astetta.

Löysin istumapaikan mukavalta tanssiterassilta. Ajatelkaa, miten keskellä kirkasta kesäpäivää saa nauttia elävän tanssiorkesterin musiikista.

Ihmettelin kuitenkin sitä, miten jotkut kansalaiset nauttivat Alkon tuotteita (jotkut aika tukevasti) jo kello 12 päivällä.

No, mitäpä tuosta, Lonkero kuuluu rentoon suomalaiseen suvenviettoon. Kansalla oli erittäin hauskaa kun sai panna jalalla koreasti keskellä kirkasta päivää.

Joka toinen vuosi järjestettävä Tiaisten sukujuhla oli vuorossa tänä kesänä neljännen kerran. Sukutapaaminen järjestettiin Pihtiputaalla, vanhassa pappilassa.

Tällä kertaa meitä tinttejä oli lentänyt sukujuhlaan noin 70 kappaletta. Saimme tutustua vanhoihin valokuviin Wanhan pappilan väentuvassa, tavata uusia ja vanhoja tuttavia, nauttia hienosta pianomusiikista, puheista sekä syödä juhlavan aterian mansikkakakun kera.

Seuralle valittiin uusi puheenjohtaja, Sari Paananen, koska professori Maarit Valo irtisanoutui tehtävästään neljän vuoden istuntokauden jälkeen.

Itse teen mielenkiintoista sukututkimusta Amerikan puolelle, josta olen löytänyt uusia sukulaisia.
Heidän kanssaan on mukava kirjoitella englannin kielellä, se on hyvä harrastus, jossa saa verestää kielitaitoaan.

Sukujuhlasta suuntasimme auton nokan Kivijärven Holmisperälle, mieheni kotikylälle, jossa järjestettiin metsästysseura Parran Paukun kesäiltamat. Juhla järjestettiin mieheni vanhalla kansakoululla, jonka mieheni serkun Reijo Paanasen pojat Mika ja Kari Paananen ovat ostaneet.

Isä Reijo poikansa Mikan kanssa paistoivat räiskäleitä,
joita tarjottiin mansikkahillon ja kermavaahdon kera.

Äiti Ritva, sekä muut kylän naiset tarjoilivat muikkukeittoa ja kahvia. Kolme hanurin soittajaa huolehti illan musiikista.

Erittäin hieno asia on se, että koulurakennus on nyt turvattu kyläläisten tarpeisiin.

Haudoilla käynti kuuluu tietysti joka kesän ohjelmaan. Hautoja on kertynyt jo seitsemän kappaletta.

Sisaruksia pitää myös tavata, kun he ovat jo niin vanhoja, etteivät enää pääse itse liikkeelle.

Yksi asia jäi harmittamaan. En jaksanut osallistua kotikuntani Kinnulan kesätapahtumaan, eli joka vuotisille Kinnula-päiville.

Niille päiville on kerittävä ensi vuonna, ja ehkä uusin oman ennätykseni, neljännen sijan Kinnulan vahvin nainen -kilpailussa, sillä kuulun edelleenkin Kinnulan Kimmoihin!

Marja-Leena Paananen