Tälle vuodelle Keski-Suomeen myönnettiin yli 2600 hirven kaatolupaa. Suomen Riistakeskuksen arvion mukaan Syksyn jahdeissa kaatunee noin 3000 hirvä.
Metsissä kirmailevat kruunupäät pääsevät kuitenkin kohta rauhoittumaan talviteloille. Hirven metsästys päättyy joulukuun viimeisenä päivänä.
Vähemmän lupia, parempi hirvikanta
Keski-Suomeen myönnettyjen hirvilupien määrä on jonkin verran pienempi kuin viime vuonna, sillä viime vuosien metsästys on verottanut hirvikantaa. Lupien määrässä Keski-Suomen alueella on kuitenkin vaihtelua.
Putaan Erämiesten hirvijohtaja Heikki Hämäläinen ymmärtää hyvin lupamäärien vähenemisen, vaikka vähentäminen näkyy myös Putaan Erämiesten tämän syksyn hirvijahdissa.
— Viime vuonna meillä oli kaksi lupaa enemmän. Minusta se lupien vähentäminen oli kuitenkin ihan oikea ratkaisu, vaikka tietysti mielipide-eroja on täälläkin.
Erämiesten hirvijohtaja toteaa, että lupien vähentämisellä oikaistaan hirvikannan vääristymistä, jotta tulevaisuudessa taataan hyvä kanta, joka kestää verotusta.
— Isot sarvipääsonnit ovat meinanneet kadota. Niiden säästäminen on tärkeää, jotta hirvikanta pysyy hyvällä mallilla, Hämäläinen sanoo.
Lupamäärien vähentäminen on osa Suomen Riistakeskuksen hirvikannan hoitosuunnitelmaa.
Hoitosuunnitelmaa on valmisteltu vuosien 2011-2013 aikana. Hoitosuunnitelman laadintaa ohjasi maa- ja metsätalousministeriön asettama ohjausryhmä.
Tavoitteena on saada vakaa, tasainen ja tuottava hirvikanta. Tähän asti hirvikannan koko on vaihdellut voimakkaasti.
Hoitosuunnitelman toimenpiteillä yritetään myös ennaltaehkäistä hirven aiheuttamia vahinkoja niin liikenteelle kuin metsätaloudellekin.
Hoitosuunnitelmalla pyritään myös hirvikannan säätelyn joustavuuteen.
Tarkoituksena on myös lisätä pyyntiluvan saajien paikallista harkintavaltaa edistämällä niin sanottuja yhteis- ja pankkilupamenettelyjä.
Lisäksi hirvikannan hoitosuunnitelma ajantasaistaa hirvitietoja, kun saalis- ja havaintotietoja kerätään viikoittain sähköiseen tietojärjestelmään.
Hirvien maakunnallinen tavoitetiheys Keski-Suomessa on 3 hirveä per 1000 hehtaaria.
Nykyisen kannan tiheyden arvioidaan olevan 3,2 hirveä/1000 hehtaaria.
Saalista ei aina
ole pakko saada
Hämäläinen on tyytyväinen Erämiesten tämän syksyn hirvijahteihin.
— Meillä oli tälle vuodelle kolme lupaa. Yksi aikuinen ja kaksi vasaa on saatu, eli yksi aikuinen on vielä kaatamatta, Hämäläinen kertoo ja lisää, että yhden aikuisen luvalla saa kaataa kaksi vasaa.
Mies kiittelee metsästyskavereitaan aktiivisuudesta, vaikka jahtikausi on hieman venynyt.
— Eikä se saalis ole ollenkaan tärkein juttu. Varsinkin hirven metsästyksessä kyse on enemmänkin sosiaalisesta tapahtumasta, Heikki muistuttaa.