Keskustelen paljon vaimoni kanssa. Asia tuli ilmi elokuussa, kun meillä oli kunnia toimia isäntäperheenä japanilaiselle vaihto-opettaja Ayakolle.

Hän asui meillä kaksi viikkoa ja teki monta mielenkiintoista huomiota suomalaisesta arjesta. Japanissa ei ole kuulema tapana lätistä turhia töistä kotiin palaavan puolison kanssa. Mies ja nainensaattavat Ayakon mukaan vaihtaa vain muutaman sanan tai lauseen päivässä.

Yleensä molemmat haluavat vetäytyä raskaan työpäivän jälkeen omiin oloihinsa.

Ruokakaapissamme on japanilaista soijaa, riisiviinietikkaa ja wasabia.

Ayako saattoi luulla, että olimme hankkineet niitä internetistä hänen vuokseen. Osakan miljoonakaupungissa asuva nainen ei voinut uskoa, että sushin valmistukseen liittyviä raaka-aineita voi ostaa Pihtiputaan kaltaisesta peräpohjolan kylästä. Täydelliseksi paratiisiksi Pihtipudas ei kuitenkaan osoittautunut. Tuoretta sushitonnikalaa ei kaupan tiskiltä saanut.

Ayako hämmästeli useaan otteeseen kauppojemme valikoimia. ”Täällä on ruokaa ympäri maailmaa. Japanissa on enimmäkseen japanilaista.”

Mistähän se johtuu, kyselin itseltäni. Vaimoni mietti, ettei suomalaisilla ole mitään omaa. On pitänyt ottaa vaikutteita ja mahdollisuuksia naapurimaista. Onneksi metsästä löytyi voitatteja ja Heinäjoen luontopolulta puolukoita. Ne olivat aidoimpia suomalaismakuja, mitä keksimme.

Vieraamme ruokahalulle tuli raja vastaan salmiakin kohdalla. Turkinpippuri aiheutti itkunsekaisen naurunirvistyksen.

Salmiakin lisäksi epäilyksiä aiheuttivat venäläistyyppiset elintarvikkeet, kuten maitohappokäymisellä valmistetut suolakurkut. Ayako sanoi, ettei Japanissa myydä mitään venäläistä. ”Venäjä on pelottava maa.” Oikeastaan Suomi ja Japani ovat lähekkäin toisiaan. Välissä on vain Venäjä.

On nurinkurista tutkia, mitä vieras on oppinut käydessään Suomessa. Eikö olisi hedelmällisempää miettiä, mitä minä voin oppia vieraalta. Sitä asiaa tuli mietittyä vähemmän, koska iso osa ajasta meni oman vieraanvaraisuuden korostamiseen.

Parhaiten Ayakon vierailusta jäi mieleen, että vieraassa kulttuurissa on mahdollista viihtyä, vaikka kielitaito olisi puutteellinen. Itsekin aluksi ihmettelin, miksi vieraamme sanavarastossa on aukkoja, vaikka hän on aikuinen ja kouluja käynyt.

Sitten kävi ilmi, että hän oli opiskellut englantia vasta puoli vuotta. Siitä huolimatta puhuimme koko ajan.