Täällä sitä taas ollaan, Kotsarin omenalogoisen tietokoneen ääressä.

Vuosi vierähti harvinaisen nopeasti, sillä ihmettelin yhdeksän kuukauden verran maailman menoa Lyonissa Keski-Ranskassa.

Patonkimaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin päädyin vaihto-opintojen kautta. Olihan tuo Lyon tietysti hieman kotoista Kinnulaa suurempi kylä, mutta alkuhämmennyksen jälkeen pääsin nopeasti kiinni ranskalaiseen elämänrytmiin.

Miljoonakaupungin ruokakulttuuri ja nähtävyydet tekivät
maalaispoikaan kieltämättä vaikutuksen. Samoin paikallinen jalkapallo.

Mitä pidempään kaupungissa olin, sitä enemmän ranskalaiset alkoivat vaikuttaa samanlaisilta kuin me suomalaiset. Valtaapitävien haukkuminen ja turhan byrokratian kiroaminen olivat myös siellä verissä.

Suomessa, Ranskassa ja koko Euroopassa on käyty talven aikana vilkasta keskustelua pakolaisista. Omaan silmään välillä vähän turhankin vilkasta.

Pakolaistilannetta suopeammin katsovat “suvakit” ja tiukemman kannan ottaneet “rasistit” ovat käyneet omia taistelujaan internetin ihmeellisessä maailmassa.
Muutamaan kertaan olen eksynyt noita “väittelyitä” lukemaan, mutta melko pian olen päättänyt lähteä ulos tuulettumaan.

Niitä vääntöjä seuraamalla ei hullua viisaammaksi tullut. Aitoihin faktoihin perustuvaa kunnollista keskustelua on asiasta ollut hyvin vaikeaa löytää.

Pakolaistilanne on toki hyvin moniselitteinen ja -mutkainen asia. Pääkysymys lienee silti, kuinka paljon me olemme valmiita jakamaan saavuttamiamme etuja maailman huonompiosaisille. Sen perusteella lasken itseni mieluiten suvaitsevaisten heimoon.

Täytyy tosin todeta, että olen ehkä asiassa hieman puolueellinen. Koen nimittäin pientä hengenheimolaisuutta pakolaisten kanssa.

Itsekin lähdin yksin matkaan vieraaseen maahan jättäen ystävät ja sukulaiset taakse. Meren ylityksen jälkeen saavuin paikkaan, jonka kieltä en juuri ymmärtänyt.
Muiden maahantulijoiden kanssa minut sijoitettiin yksinkertaiseen asuinrakennukseen, jossa meille tarjottiin outoa ruokaa.

Aavistuksenomaisia eroja toki löytyy. Itse en poistunut maasta sota- vaan sote-taistelujen keskeltä.
Vaikka halpalentoyhtiön jalkatila tuntui tällaiselle pitkäjalkaiselle hujopille ahtaalta, ei matkalla sentään leijunut kuolemanvaara.

Siinä missä itse siirryin maailman turvallisimmasta maasta toiseen hyvinvointivaltioon, ovat pakolaiset tulleet oloista, joita me pumpulissa kasvaneet emme voi ymmärtää.

Pieniä eroja, kuten todettua.