Syyspuolelle kesää sijoittuneen loman loppumisesta on ehtinyt kulua kohta kaksi kuukautta.

Kävin heti ensimmäisellä työviikolla Kinnulassa ja kun sain hommat hoidettua, lähdin kohti Pihtipudasta Saarenkylän kautta. Reitti on vaihtelevampi ja maisemiltaan kauniimpi kuin lähes suora tie Kivijärven toista rantaa läpi Urpilan.
Ei ollut mennyt kesä asvalttimiehillä hukkaan. Olivat kaikessa hiljaisuudessa siirtäneet koneensa
Kivijärventielle ja laskeneet uuden asvalttipinnan Kinnulan kirkonkylältä lähes Saarenkyläntien risteykseen saakka. Kiitos siitä.

Mutta kun kaikesta on keksittävä jotain natisemista, kysyn, miksei pintaa uusittu samoilla tulilla vähän kauempaa. Neljän tien liikenneympyrään ei olisi monta sataa metriä tullut.

Muholassa pisti silmään, että uusi pinta katkeaa kuin kanan lento runsas kilometri ennen Saarenkyläntien risteystä. Nyt väli ajetaan kulahtanutta päällystettä pitkin kuunnellen kohinaa, jonka renkaat synnyttävät nastojen rouhimalla tiellä.

Tähän sopinee lainata vanhan tiemestarin vastausta, kun sivutien varrella asuva veronmaksaja valitti monttuisesta tiestä: – Osta semmonen auto, etteivät kuopat tunnu.
Niinpä. Mitä kalliimpi peli, sitä hiljaisempi ja tasaisempi kyyti.

Saarenkylän mahtavia maisemia ihaillessa hiljensin ja hujautin Vanhaatietä ylös Lossivuorelle.
Vuoren kupeeseen on noussut jo neljä toinen toistaan komeampaa vapaa-ajan rakennusta. Kannattaa käydä katsomassa. Näkymät järvelle ovat vertaansa vailla.

Muistan noin kymmenen vuoden takaisen Lossivuoresta käydyn keskustelun. Toiset pitivät alueen tontittamista sekä teiden ja kunnallistekniikan rakentamista hölmön hommana. Jotkut arvelivat, että aika tavaran kaupihtee. Niin näyttää käyvän, vaikkakin hitaasti ja alehintaan.

Seuraavan silmienavausreissun tein skootterilla sunnuntaina 14. lokakuuta, tähänastisen mittaushistorian lämpimimpänä lokakuun päivänä.

Käsistään kätevä ja kaikki mahdolliset työkalut autotalliinsa siististi asetellut naapurini tarjosi apuaan. Hän vaihtoi vanhan kaksipyöräiseni syöpyneen pakoputken tiivisterenkaan vauhdilla, jota voi verrata Ferrarin varikkotyöskentelyyn. Olin ehtinyt miettiä vaihtotyöhön ryhtymistä jo melkein kuukauden. Onneksi otin asian puheeksi.

Leudon etelätuulen innostamana painelin Nelostien uutta asvalttia pitkin satasta Elämäjärvelle, kävin kylässä ja jatkoin kohti Haapajärveä.

Ja voi mahoton! Haapajärventie on uusittu pinnoitetta myöten pitkälle yli kuntarajan.